Lehtitilaukset
Raportti epäonnisen polkupyörän viimeisistä hetkistä. Ihan tajuton tosikertomus, jossa pääosaa näyttelee (viekas) polkupyörä. Vahingosta vahinkoon, hyvä ystävä varastaa pyörän, tosin viedäkseen sen poliisilaitokselle. Avain lentää Liinalampeen ja vanne on solmussa.
Takavuosina päätin kerran lähteä uimareissulle velipojan luokse, toiselle paikkakunnalle. Pyörä oli ihan tavallinen kymmenvaihteinen Tunturi, joka oli toiminut ihan moitteettomasti, mitä nyt yksi vaarallinen jousi puuttui, nimittäin lukon kangen palautusjousi. Kun huomasin, että lukko ei silloin pysykään ehkä siististi sivussa, vaan voi mennä pinnojen väliin, kiinnitin akselin sivuun muovipussista repimälläni kaistaleella.
Matka lähenteli 20 kilometriä ja taittui helposti Tunturilla, jossa oli moitteeton vaihteisto. Mutta sitten jo kaupungin puolella, jostakin kummallisesta syystä muovipussinkaistaleella sidottu lukkokanki heilahti pinnojen väliin ja aiheutti katastrofin. Vanne näytti välittömästi kahdeksikolta, ja reipas vauhti muuttui kiljuvaksi jarrutukseksi. Alkutarkastuksessa paljastui koko kaameus. Vanne oli kirjaimellisesti solmussa, lohduttomine pinnanpäineen, ja ulko- ja sisäkumi pursuilivat sinne tänne.
Päätin raahata pyörän tutulle korjaamolle, ja pyytää pikaremonttia, jotta saisin kulkupelini polkukuntoon. Huoltomies sai tehdä työtä hyvän hetkisen vaihtaakseen ulkokumin, joka oli hyväkuntoinen, uuteen vanteeseen. Sisäkumi oli pilalla, ja vanha vanne jopa nauratti huoltomiestä, joka omisti koko puljun. Hyvä ettei ollut etupyörä, totesi omistaja.
Sitten taas pyörän selkään, ja kohti velipuolen kämppää, uimareissu odottaa, mietin itsekseni. Veikka lähti mukaan, ja pian olimme Liinalammella. Ajattelin turvallisuussyistä laittaa avaimen pyyhkeen päähän, ja rullata sitten pyyhkeen niin, että avain ei pääse mitenkään hukkumaan, tosin tähän polkumasiinaan ei tule luottaa, totesin sitten aikanaan. Pyyhkeet ja tavarat jätimme laiturin päässä olevalle penkille.
Uimalasit päässä seikkailimme lähinnä laiturin alla, koska ponttonien välissä oli aina ilmatilaa. Pian suurempikin sakki lähti hippasille ja hupaisa sukeltelu päättyi vasta kun olimme loppuun asti väsyneitä. Kiipesimme ylös, ja päätimme vähän kuivailla.
Velipojan puolustukseksi haluaisin ensin vain huomauttaa, että pyyhkeet olivat samanvärisiä. Vellos otti tietenkin minun rullatun pyyhkeeni päästä kiinni ja tempaisi sen auki. Väitän, että millisekunnin ajan aioin sanoa, että älä tee tätä minulle, siellä on polkupyörän avain sisällä.
Hetken avain kimmelsi kauniisti keskitaivaalla, ennen kuin se lopsahti veteen noin kymmenen metrin päähän laiturista. En puhunut mitään, vaan ajattelin jotakin kaunista ja herkkää, sekä kukkamerta. Pääni oli jo nyt takalukossa, näin pyörämäisesti sanottuna. Sukeltelu oli turha yritys, ja huumorintaju ylettyi vielä juuri ja juuri kurkkimaan velipojan olan yli.
Sanaharkka siitä ensin syntyi, vara-avaimia kun ei ole, ja pyyhkeiden rakenteellisista pikkueroista keskustelimme vilkkaasti. Päätimme raahata pyörän veikan kämpille, mutta väsyimme puolimatkassa, ja saimme lopullisen kuoliniskun antavan aatoksen. Laitetaan pyörä eräälle seinustalle odottamaan huomista, ja kun olemme taas simmailemassa, kannetaan pyörää loput puolimatkaa kotiin päin. Seinusta on erään hyvän ystävän seinusta, joten siihen ei olisi saanut luottaa.
Seuraava yllätys oli odottamaton, koska tämän pyörän kanssa ei pitänyt tapahtua enää mitään. Vankkumaton mielipiteemme ei saanut tukea. Pyörä oli hävinnyt seinustalta vaikka se oli lukossa. Soitettuamme ystävämme ovikelloa kuulimme häneltä, että hän toimitti sen autolla poliisilaitokselle, koska epäili sitä varastetuksi. Meillä oli samankaltainen näkemys ja tekijäkin nyt tunnettiin.
Laitoksella kyseltiin pyörän erityistuntomerkkejä, ja sainkin lukossa olevan pyöräni takaisin. Raahasimme sitä nyt kotiinpäin poliisilaitokselta, matka seinustalta kotiin olisi ollut suunnilleen sama, joten emme olleet riemumielin.
Nyt alkoi vimmattu poraaminen, ja kymppimillisellä terällä saimmekin lukon pesän porattua lastuiksi ja lukkoakseli jäi riippumaan viekkaana, olisi pitänyt muistaa, että tähän yksilöön ei voi luottaa.
Nytpä päätin pyöräillä kotiinpäin, ja eivätpä vaihteet rutisseet, ja koko koneisto toimi mainiosti. Vasta kun lukon kanki meni taas pinnojen väliin, väitän että millisekunnin ajan muistin sen pahuksen kiinnityksen unohtuneen, ymmärsin totuuden. Tämä pyörä ei ole noiduttu tai epäonnenamuletti, vaan tällä vain ei kannata ajella. Ylimalkaisen tarkastuksen jälkeen lopputulos oli taas noin kahdeksikon, tai äärettömän merkin, tapainen solmu kiemurtelevilla päällys- ja sisärenkaalla. Tämän jälkeen hylkäsin koko käsitteen polkupyörästä ja ryhdyin ajelemaan mopolla.
