Lehtitilaukset
Mitähän festarihumulla C.G. Jungilla on tekemistä keskenään? Sitä tässä pohditaan.
Kesä on taas täynnä tapahtumia, festareita ja juhlia, joiden tarkoitus on antaa mielen hetkeksi irrottautua arjesta. Erilaiset tapahtumat ovat perinnettä vanhan ajan elonkorjuujuhlista, joissa koko suku, kylä ja kansa nauttivat ilolla loppukesän viljelyssadosta. Tänään luonnonantimet ovat vaihtuneet kuitenkin kalliiseen pikaruokaan ja trendikkääseen humalahakuisuuteen.
Kun paineet opiskelun, työn, uran ja perheen suhteen ovat muuttuneet kohtuuttomiksi, haetaan festarihumussa oikeutta nollata tilanne täydellisesti. Raskas työ vaatii raskaan huvin ja sen tarpeessa on päästy lähelle muinaisen Rooman gladiaattorinäytöksiä, joissa jokaisella oli oikeus nostaa peukalo pystyyn tai laskea alas oli valta tappaa tai tapattaa.
Tällaisessa hurmiossa ja hurmoksessa ihminen kulkee ikään kuin ilman kontrollia muiden vanavedessä, täyttä ymmärrystä vailla olevassa tilassa, vastaanottaen jokaisen ulkoisen impulssin kuin käskynä toteuttaa omakohtaista valtaansa.
Vaarallisinta ilmiössä on sen mahtipontinen voima, pidätetyn vihan ja aggressioiden primitiivinen purkautuma, jopa joukkoväkivalta. Näille väärille purkauksille alttiimpia ovat ihan tavalliset nuoret aikuiset, joilla ei ole vielä kykyä kanavoida tunteitaan.
Heidän kasvuun tähtäävä pahoinvointinsa voi johtaa uskomattomiin tekoihin, erityisesti eläimiä, naisia ja lapsia kohtaan. Väärän teon jälkeen muisti voi totaalisesti pettää ja visualisoida teon oikeutetuksi, oletetun uhan, leikinlaskun tai huvittelun merkeissä. Tätä ilmiötä kuuluisimmillaan edustaa gladiaattoritaisteluiden lisäksi rasistinen Ku Klux Klan-klaani.
Uniteoreetikon tulkintaa
Uniteorioistaan tuttu C.G. Jung selitti tällaisen käsittämättömältä tuntuvan ryhmäkokemuksen varjoilmiöksi, jonka ideologian keskeisin selitys löytyy heränneestä kontaktista piilotajuntaan.
Varjo edustaa minän tuntemattomia tai vähän tunnettuja puolia, jotka voisivat yhtä hyvin olla tietoisiakin. Osin kyse voi olla myös kollektiivisista tekijöistä, jotka ihminen on poiminut vaikutteina ympäristöstään.
Usein varjo ilmeneekin impulsiivisena ja tahattomana tekona, jolloin kivitetään, ettei jouduttaisi kivitetyksi. Ihminen saattaa siis antaa myöten yllykkeille, jotka eivät tosiasiassa ole hänen omiaan. Silti varjo ei välttämättä ole vastustaja. Saammeko siitä ystävän vai vihollisen, riippuu meistä itsestämme.
Jungin mukaan varjoilmiö ei ole sairaus, vaan mahdollisuus kadotettujen ominaisuuksien uudelleen löytämiseen. On mahdollista uudelleen löytää ja saada kokea aitoon lapsuuteen kuuluva elämänilo ja luottamus kanssaihmisiin, mitkä kiireen ja stressin luoman kurinalaisen elämän pakottamina ovat joutuneet laiminlyödyiksi ja siksi estävät elämästä nauttimisen
Varjo sisältääkin elämänarvoja, joita tietoisesti tarvitsemme, ja koska niiden jäsentäminen elämään on vaikeutunut, ne saavat väärän muodon. Siispä tukahdutetut tarpeemme ja toiveemme voivat hämärtää näkemyksemme toisista, turmella käsityksemme objektiivisuuden ja aidot ihmissuhteet.
Psykoanalyytikko C.G. Jung uskoi ihmisen kykyyn itse ratkaista omat ongelmansa ja siihen, että jossain olemuksensa ytimessä ihminen kyllä tietää minne on mentävä ja mitä on tehtävä.
Oikean ja väärän teon erottaminen toisistaan vaatii siis vain rohkeutta luottaa aidon omantunnon ääneen. On uskallettava rehellisesti vastustaa vääryyttä ja puolustaa oikeutta. Sisimmässään jokainen ihminen tietää eron oikean ja väärän välillä. Ihmisellä on myös kyky erottaa nämä toisistaan.
