Työttömyyshelvetti Kainuulaisittain

Nuoren työttömän elämä Kainuussa ei ole herkkua. Työvoimatoimisto ja pahimmillaan oma lähipiirikin painostavat työnsaantiin. Töidenhaku kovan taakan alla töitä on raskasta? Mistä saisi tukea, ettei tarvitsisi tukeutua viinaan?

Lapsena ei ollut huolta huomisesta, ei rahasta eikä tulevaisuudesta. Sitä elettiin kuin suuressa saippuakuplassa. Kuinka käy, kun pienestä purkkaa pureskelevasta punaposkisesta lapsesta tulee nuori aikuinen?

Pitäisi valmistua ammattiin, löytää oma koti, ansaita rahaa tullakseen toimeen omillaan. Entä, jos asuu pienessä kylässä, jonka työttömyysprosentti kasvaa vuosi vuodelta? Jonkunhan sinne maalaiskyläänkin on jäätävä. Onko opintolaina ainoa pelastus?

Ammattiin on valmistuttu hyvillä arvosanoilla, monen vuoden uurastus päättyi kakkukahveihin ja kuivatetut ruusut muistuttavat vielä vuosien päästä omasta saavutuksesta.

Todellinen elämä alkaa vasta nyt. Kolmessa vuodessa on saavuttanut aikuisiän, ammatin ja pahimmillaan myös opintolainan takaisinmaksuajan. Pienellä opintotuella jouduttiin rahantarpeessa nöyrtymään ja ottamaan lainaa, jotta kirjat ja koulutarvikkeet saatiin maksettua. Kaikkien vanhemmat eivät pysty rahoittamaan lastensa opintoja, joten ainoa mahdollisuus selvitä on ottaa lainaa, vaikka töihin pääsy heti valmistumisen jälkeen näyttäisi kuinka epävarmalta tahansa.

Tässä herääkin kysymys? Joutuvatko nuoret opiskelijat ottamaan opintolainaa liian helposti? Annetaanko sitä liian kevein perustein? On olemassa opiskelijoita, joilla laina menee tarpeeseen: kirjoihin, koulutarvikkeisiin ja itsensä elättämiseen. On myös niitä, joilla se menee alkoholiin, tupakkaan ja jopa huumeisiin. Opintolaina on useasti opiskeluaikojen pelastus, mutta koulun jälkeen se voi olla myös hirttosilmukka kaulalla.

Riikan tarina

Riikka, 18, valmistui puutarhuriksi tammikuussa 2007. Rakkauden perässä muutettiin pieneen Kainuulaiseen kylään, josta lähimpään kaupunkiin oli matkaa lähemmäs 100 km. Pienen kylän työttömyystilanne tuli nopeasti selville. Puutarhurille ei löytynyt töitä. Sesonkiajan ammatista ei ollut hyötyä talven pakkasissa. Jos avomies ei olisi kulkenut töissä, olisi asuttu kuusen alla. Työvoimatoimistosta tuli melkein kuin toinen koti. Lukuisien hakemusten täyttäminen oli myös henkisesti turhauttavaa.

Jos lappuja ei täyttänyt ja lähettänyt päivämäärään mennessä, avustus myöhästyi. Työvoimatoimistosta ei apua työnhakuun saanut. Pikimmiten kyseltiin ilkeään sävyyn, onko niitä töitä jo löydetty.

Pahin painostus työnsaantiin tuli Riikan omasta lähipiiristä. Avomiehen äiti ei voinut ymmärtää, miksei kunnasta löydy työtä. Hän ei voinut sietää ajatusta miniästä työttömänä. Painostusta tuli tasaisin väliajoin. Kylässä suurin osa on vanhoillisaatteellisia, eikä työttömyyttä katsottu hyvällä. Vaikka Riikka teki kaikkensa, että saisi töitä, se ei auttanut. Töihin ei voinut mennä lähimpään kaupunkiin, koska toiseen autoon ei olllut varaa ja linja-autoon menisi kuukaudessa reilu 400 euroa. Palkasta melkein puolet menisi kyyteihin eikä se tuntunut ajatuksena hyvältä.

Riikka sanoo, että työttömänä ollessaan painostus on ollut henkisesti kovaa ja raskasta. Hän alkoi uskoa, että itsessä on jotain vikaa, kun ei saa töitä. Suurin vika taitaa olla siinä, että pienissä, noin 4000 ihmisen asuttamissa, kylissä ei riitä tarpeeksi työpaikkoja. Kainuussa myös välimatkat kunnista toiseen ovat suuret.

Opiskellessaan Riikkaa pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. ”Kukaan ei painostanut töihin, sain elää rauhassa ilman, että joku koko ajan uteli, joko olen saanut töitä.”

Vaikka Työvoimatoimiston pitäisi olla se auttava pelastusrengas nuorelle koulusta päässeelle työttömälle, se voi välillä tuntua ahdistavalta paikalta, jossa vain painostetaan löytämään töitä eikä auteta edes niitä etsimään.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Työttömyydestä huolimatta Riikka ei ole menettänyt ajatustaan paremmasta elämästä ”Menen syksyllä lukioon ja aloitan puhtaalta pöydältä.”

Vaikka elämä pienessä kainuulaisessa kylässä ei ole helppoa, on pakko nostaa katse kohti tulevaisuutta. Tukea työttömälle nuorelle myös kaivataan. ”Jos avomiestäni ei olisi ollut tukemassa, en tiedä olisinko henkisesti jaksanut kovin pitkään. Täällä työttömyys on kuin syntiä, mutta jos ihminen ei yrityksistä huolimatta saa töitä, vika on jossain muussakin kuin vain itsessä. En ole voinut kuvitellakaan lähteväni täältä, koska avomiehelläni on vakituinen työpaikka täällä, enkä halua riistää sitä häneltä”, Riikka kertoo.

Painostus lähipiirissä jatkuu edelleen, mutta Riikka ei siitä enää lannistu ”Ne joilla on aina ollut työpaikka, eivät ymmärrä minkälaista on olla työtön ja kuinka hankalaa on saada töitä pienestä kunnasta, josta kaikki muuttavat pois.”

Työttömyys ajaa monet tarttumaan myös viinapulloon ”Tiedän monia, jotka käyttävät päivärahansa juomiseen. Ei heillä ole muuta tekemistä kuin juominen.”

Suuri kysymys kuuluukin: Kuinka turvaamme pienien kylien työttömät, joille apua ei heru edes työvoimatoimistosta?