Lehtitilaukset
Tämä on tarina erään nuorenparin viikonloppulomasta eräässä Euroopan kaupungissa. Tarina siitä, mitä kaikkea tapahtui, kun nuoripari joutui ryöstetyksi. Tarina siitä, kuinka vakavan asian voi kirjoittaa luettavaksi, ja kirjoittamisen keinoin sävyttää sitä huumorilla.
Saavuttuamme Madridiin viikonlopun viettoon ja majoituttuamme hotelliin keskustan liepeille, päätimme huuhtaista matkan rasitukset pienellä iltakävelyllä ja parilla virvoitusjuomalla. Liikkeelle lähdimme sumuisessa, mutta lämpimässä illassa. Tuonnempaa kuului juhlinnan kumua. Real Madrid oli voittanut jalkapallon Mestareiden Liigan ja sitä kaupunki tietysti juhli jalkapallokulttuuriin kuuluvalla tavalla.
Pari cervezaa nautittuamme lähdimme kävellen kohti majapaikkaa. Pienen puistikon reunalla iltakävelymme koki rivon suunnanmuutoksen: puistikon reunalle parkkeerattujen autojen takaa iski väijytys. Autojen takana piilotellut rosvojoukko hyökkäsi ja nappasi Eijan käsilaukun. Temppu oli ammattimainen: pienen harhautuksen avulla käsilaukku irtosi nanosekunnissa, vaikka se oli tiukasti Eijan otteessa. ”Hitto, tämä ei jää tähän”, reagoi Eija välittömästi.
Joukkio ampaisi karkuun kohti Madridin kujia. Kuului kaksi naksahdusta – ja ampaisimme perään. Itse otin silmiini laukun ja sitä kantaneen rosvopäällikön. Juoksimme pitkin Madridin hämäriä kujia laukunkantajan vetämänä, ja 4-5 hänen ”kollegaansa” jonona matkan päässä. Laukunkantaja määräsi suunnan ja minä vauhdin. Eija tuli perässä minkä naisellisilla jalkineilla pääsi. Ja sinä iltana niillä kyllä pääsikin.
Harvoille vastaantulijoille yritimme huutaa: ”Ryöstö, pysäyttäkää tuo varas.” Avunhuudoilla ei ollut juuri merkitystä. Ehkä tapana oli, ettei toisten työasioihin juuri puututa.
Edessämme rynnivä joukko oli varmasti yllättynyt siitä, että säntäsimme perään. Ryöstäjän assistentit yrittivät pysäyttää minut. Menin eteenpäin kuin singon humauttamana katse tiukasti käsilaukussa ja sitä kantavassa rosvossa. Kurvailimme yhä uusille kujille, juoksumatkaa alkoi kertyä. Eräässä kulmassa huomasin, että kaveri on väsymässä, ja että hänen ilmeessään oli selvästi pelkoa. Tämä innosti ja motivoi peruskuntonsa futiksella hankkinutta takaa-ajajaa. Eijasta ja muista en tässä vaiheessa tiennyt mitään. Olin omistautunut tälle yhdelle keskipitkänmatkan-juoksijalle.
Eija pysyi vauhdissa, sillä hän näki aina edellisen kulman takaa minne olimme suuntaamassa. Kadut muuttuivat pimeiksi ja hiljaisiksi. Sain lopulta laukunkantajan kiinni. Jätkä oli väsynyt ja peloissaan, minä voimieni tunnossa. Niin paljon, että nappasin häntä hartioista kiinni ja taivutin alaspäin. Pudottauduin hänen päälleen. Laukku irtosi hänen otteestaan. Huomasin, että olimme sivuuttaneet baarin, johon olikin kokoontunut joukko ihmisiä seuraamaan torailuamme.
Nappasin laukun, ja luulin pelastaneeni sen. Kunnes huomasin silmieni edessä stiletin. Ensimmäinen työtovereista oli ehtinyt paikalle. Samalla kolmas rosvojoukosta tuli ja löi, huitaisten silmälasit nenältäni. Vaistomaisesti aloin etsiä lasejani. Samalla menetin otteen käsilaukusta, jonka se sama rosvo nappasi. Kaveriporukka häipyi eri suuntiin. Nostin silmälasit nenälle ja ampaisin taas laukun ryöstäjän perään. Koska kaveri ei ollut ihan parhaassa hapessa, sain napattua hänet kiinni miltei saman tien. Huomasin, että laukku lähti kolmannen kyydissä eri suuntaan. Tiesin, että se oli menetetty. Kaadoin löyhkän maahan. Ja taisinpa potkaista polvella vatsaankin. Joku baarista oli soittanut poliisin paikalle. Siviiliasuinen poliisi tuli ja otti kaverin syleilyynsä.
Eija oli ehtinyt paikalle. Poliisin läsnäolosta huolimatta nostin ryöstäjän ylös seinää vasten. Äkkiä hälina hiljeni ja katu tyhjeni. Loisen kaveri ilmestyi kadulle machete-veistä huitoen. Poliisin itsesuojeluvaisto sai tämän irroittamaan otteen ryöstäjästä. Emme mekään hippasille ryhtyneet, vaan vetäydyimme illassa välähtelevän sapelin takia sivummalle. Maccehtte-mies lähti kujan toiseen suuntaan, ryöstäjä toiseen. Eija nappasi kuitenkin illan riennoista väsyneen päärosvon kiinni.
Äkkiä kujan molemmista päistä alkoi kuulua pillien ulinaa ja siniset valot pyyhkivät ihmisiä ja talojen seiniä. Poliisiautot tukkivat kujan molemmista päistä. Tilanne oli siltä osin ohitse. Poliisit pistivät löyhkän rautoihin. Ja aivan kuin amerikkalaisissa elokuvissa, painoivat häneen päätään alas istuttaessaan tätä takapenkille.
Poliisin kerätessä lausuntoja silminnäkijöiltä, kuulin kuinka takapenkilla istunut jäppinen ryhtyi voimiensa tunnossa metelöimään. Seisoin passelisti takaoven vieressä, avasin sen ja ojensin hieman kaveria. Paiskasin oven kiinni ja tämä sai poliisit säntäämään autolle. Kerroin, että kaveri vain yritti ovea auki ja että kaikki oli kunnossa siltä osin.
Poliisien kerättyä lausunnot etenimme komeasti muutaman poliisiauton saattueessa jollekin Madridin poliisiasemista tekemään ilmoitusta ryöstöstä. Ryöstön rytinässä meiltä menivät kaikki luottokortit, käteiset sekä Eijan passi. Jäljellä oli vain taskussani ollut hotellihuoneen avain.
Noin puoli neljä aamuyöstä, kun ilmoitukset oli tehty ja luottokortit kuoletettu, pyysimme poliisilta kyytiä hotellimme. Poliisin kommentti oli tyly: tämä ei ole mikään kuljetusliike. Kun katsoimme ulos poliisiaseman eteisestä pimeälle kadulle, totesimme ykskantaan, että tuonne emme kyllä lähde. Avuksi riensi saksalainen pariskunta, joka myös oli ryöstetty. He lupasivat meille taksikyydin hotelliin. Näytin avaimenperää kuljettajalle. Sen perusteella löysimme hotellin.
Kun lopulta pääsimme hotellin, syöksyimme minibaarin kimppuun. Joimme kaiken vähänkin juotavaksi kelpaavan. Ja siinä tilanteessa kriteeristö oli, että kaikki kelpaa. Osaksi siksi, että pelko iski tärinän muodossa vasta nyt – ja osin siksi, että nostimme maljat, taisi olla useammat, sille, että olimme kuitenkin hengissä.
Ja tämä tärinä on tosi.
