Lehtitilaukset
Suomalaisten käytöstavat rapistuvat kovaa vauhtia. Kännykkää ei haluta sulkea edes elokuvan ajaksi, kirkkoon lompsitaan kesken ehtoollisen ja teatterissa lavan tapahtumia kommentoidaan kuin kotisohvalla.
- Kukas näyttelijä se tämä on? vanhemman rouvan ääni kaikuu Kansallisteatterin katsomossa kesken Nummisuutarien esityksen. Vieressä istuva herra alkaa pohtia yhtä kovalla äänellä.
- Eikös se ole se Jukka-Pekka Palo.
- Jaa, sehän se taitaa olla.
Mies ja nainen ovat kuin kotisohvallaan istuisivat. Näytelmää kommentoidaan samaan tapaan kuin Kauniiden ja rohkeiden jaksoja.
- Kylläpäs on tuo Ritkekin harmaantunut...
Savonlinnan kaupunginteatterissa on meneillään Sound of Music. Tutut, rakkaat laulut kaikuvat salissa. Kuuluu siellä myös muunlaista tuttua ääntä. Penkkirivin päädyssä istuville lapsille on hankittu isot paperipussilliset irtokarkkia. Kotoisasti rapsuvista pusseista riittää purtavaa koko näytöksen ajaksi. Jaksavat lapsetkin paremmin seurata lavan menoa, kun on jotakin tekemistä.
Pienille silmille sopimatonta on meno Hartwall-areenan katsomossa. Best of West End -konsertti hellii musikaalien ystäviä. Katsomossa on kuitenkin meneillään toisenlainen hellintä. Keski-ikäinen nainen on ottanut mukaansa miehiä oikein kaksin kappalein. Kumpaakin urosta nainen huomioi yhtä suurellä antaumuksella. Kädet hapuilevat vartaloilla sinne tänne, suudelmia suikitaan, kuumat kuiskaukset siirtyvät korvasta korvaan. Välillä naukataan rohkaisuryyppy taskumatista, vaikkei kolmikko enää rohkaisua tarvitsisikaan. Väliajalla trio katoaa toisiaan pökkien hallin uumeniin. Konsertin loppuosan istumapaikat pysyvät tyhjinä.
Paula Koivuniemi on myynyt Finlandia-talon salin täyteen. Upea konsertti on lopuillaan, mutta vielä odotamme encorea. Tai ainakin osa meistä odottaa. Monella tuntuu nimittäin olevan hirmuinen kiire kotiin. Käytävät täyttyvät rivakoista askelista. Seisaaltaan taputtava yleisönosa saa Koivuniemen palaamaan lavalle. Nyt pysähtyy myös kiireisten askel. Epätietoisina he jäävät seisomaan oven suuhun. Osa lähtee vyörymään takaisin omille paikoilleen. Kun viimeisen laulun viimeiset sanat vielä kaikuvat salin perällä, alkaa joukkopako uudelleen. Artisti on vielä yhtyeineen lavalla ja aplodit raikuvat. Taputusten jylinän uhkaa kuitenkin ylittää toinen jylinä - ulos kiirehtivien kenkien kopina. Viikon kuluttua sama ilmiö toistuu samassa salissa. Lavalla on tosin silloin toinen laulaja - Jari Sillanpää.
Jumalanpalvelus alkaa suurimmassa osassa Suomen kirkoista joka sunnuntai aamukymmeneltä. Monella tuntuu kuitenkin olevan suuria vaikeuksia muistaa, koska kirkkoon pitäisi lähteä. Jumalanpalvelus kestää vain reilun tunnin, mutta väkeä valuu saliin vielä ehtoollisen jaon alkaessa. Kiireisimmät astelevat jo mattimyöhäisiä vastaan kirkon ovella. Eihän sitä nyt ihminen yli tuntia malta yhdessä paikassa istua. Kuka väitti, että kirkko on rauhoittumista varten? Nykyään sinne tullaan suorittamaan tiukasti aikataulutettua sunnuntaiohjelmaa. Anopin luokse pitää vielä mennä lounaalle. Sitten pyörähdetään sauvakävelyllä. Samalla voisi katsastaa sen Ateneumin uuden näyttelyn. Mutta pitkään ei olla. Vielä pitää ehtiä elokuviin.
- Moi, mä oon elokuvissa, sanoo teinityttö nokialaiseensa. Ei haittaa yhtään. Tää on aika tylsä leffa.
Vähän väliä elokuvateatterin pimeyden rikkoo eri puolilla salia kännykän näyttöön syttyvä valo. Onko tullut viestejä? Eikö yksikään kaveri ole yrittänyt soittaa? Onko se kello jo viisi minuuttia enemmän kuin edellisellä vilkaisulla?
Takavasemmalla istuvaa herraa ei kännyköiden räpeltely haittaa, hän on syvällä unten mailla onnekkailla. Kuorsaus kaikuu salin jokaiseen nurkkaan. Minä onneton menetän malttini. Nousen seisomaan, lyön kädet yhteen ja huudan HERÄTYS! Mies säpsähtää hereille ja lopettaa kuorsauksen. Ympärillä olevat ihmiset tuijottavat minua paheksuen. Häirikkö pilaa elokuvanautinnon huutamisellaan.
