Lehtitilaukset
Puheluja tuonpuoleisesta?
Pidän itseäni jalat maassa -tyyppinä: uskon varmasti vain sen minkä näen, yliluonnolliseen suhtaudun skeptisesti. Mutta kun tällainen epäilevä tuomaskin kokee outoja, se pistää ajattelemaan, että kaikkia ilmiöitä ei pystytä vielä ihmisjärjellä selittämään.
Mieluisin opettajani koulussa oli Laura. Viimeisellä luokalla hän kutsui luokan tentteihin kotiinsa, pani pöydän koreaksi ja oli ehtoisana emäntänä. Kahvitellessamme me tytöt näimme, miten Lauran rakastaja, maankuulu urheilusankari Hans Pettersson, poistui ulko-ovesta vaivihkaa. Laura oli poikamiestyttö, mutta ei mikään siveyden sipuli. (Molempien nimet olen tässä muuttanut.)
Koulu loppui, tiemme erkanivat, ja kuulin Laurasta vain kuulumisia silloin tällöin. - Monen vuoden päästä kuulin suru-uutisen: opettajani oli kuollut lyhyen ankaran sairauden jälkeen. Samana iltana olin omien pikkupoikieni kanssa kotona, kun puhelin soi. Onko siellä Hans Pettersson?, kuului luurista tuttu ääni - Lauran ääni. Ei ole, sopersin ihmeissäni. Ette Te hänen kanssaan missään tekemisissä ole?, kysyttiin puhelimessa vielä. Saatoin vain vastata kieltävästi, kylmien väreiden kiiriessä pitkin selkäpiitä. Puhelu lopetettiin, mutta hetken kuluttua pirahti uudelleen. Olin vauvanhoitopuuhissa, joten kehotin viisivuotiasta vastaamaan. Ei tunneta täällä, mikäli soittaja olisi sama. Näin poika kuului luuriin sanovankin. - Enää emme kuulleet soittajasta mitään.
Seuraavana aamuna näin paikallislehdessä Lauran kuolinilmoituksen, jossa yhtenä surijana oli Hans.
- En ole keksinyt puhelulle mitään järkevää selitystä. Toisaalta toivon, että olisin kysynyt: Kuka puhuu? Mutta toisaalta onkin ehkä parempi, että sain jäädä epävarmuuteen - jotkin salaisuudet paljastunevat meille vasta toisessa todellisuudessa.
Vielä lisäisin oman äitini kokemuksen, joka oli ihmeen samankaltainen:
Kohta isäni kuoleman jälkeen äitini sai puhelun. Isävainajani ääni kysyi: Onko siellä Mirja (äitini)? Äitini oli pitkään sanaton ja kysyi sitten: Onko tämä jotain julmaa pilaa? Sitten hän tuli ajatelleeksi erästä miessukulaista ja kysyi: Onko siellä Mauri? Luurista ei kuulunut pitkään aikaan mitään, sitten vain: On, ja puhelu loppui siihen.
Ympäri maailmaa kuuluu samantapaisia kertomuksia vainajista, jotka kuolemansa jälkeen pyrkivät saamaan yhteyttä rakkaisiinsa, ehkä huolehtien näiden hyvinvoinnista. Monet, jotka eivät ole näitä kokeneet, näyttävät etusormella otsaansa ja kuittaavat nämä kertomukset hourupäiden höpinöiksi. - Mutta ken kokee, hän uskoo.
