Lehtitilaukset
Raportti siitä, miten kehitys vaikuttaa ihmisten tapaan suhtautua ruoka-aineisiin. Nykypäivänä ruoka on itsestäänselvyys, ei asia, josta tulee olla kiitollinen.
Ruoanlaittokulttuurin kehityksessä näkyvät selkeästi yhteiskunnan muutokset sota-aikoineen sekä talouden nousu- ja laskukausineen. Eri vuosikymmenillä julkaistut keittokirjat kuvastavat omaa aikaansa ruoanlaiton ja ruokatottumusten kautta, ja heijastavat sen hetkistä elämää ja arvoja.
Vuonna 1899 ilmestyneen Suomen Kuvallisen Keittokirjan esipuheessa käytetty kieli on hyvin muodollista ja hienostunutta: ”Kuvallinen Keittokirja pyrkii nyt joka kotiin, tarjoten neuvojaan ja apuaan kaikessa, mitä talouden hoitoon ja ruoanvalmistamiseen kuuluu, tarjoutuen oppaaksi niin emännille kuin palvelijoille…”
Kuvallinen Keittokirja on suomenkielinen, joten ilman koulutusta jääneet palvelijatkin saattoivat ottaa sen käyttöönsä. Venäjän vallan alla tuolloin olleessa Suomessa elettiin vielä säätyjaon aikaa. Varakkaimmilla oli palvelijat valmistamassa ruokaa koottujen ohjeiden mukaisesti, kun köyhimpien tuli pärjätä kituuttamalla vähäisillä ruokavaroillaan.
Kuvallisen Keittokirjan ilmestymisestä muutama vuosikymmen eteenpäin alkoi sotaisa aika. Talvisota ja sitä seurannut rauha ankarine ehtoineen sekä ajautuminen jatkosotaan heikensivät jo itsenäistyneen Suomen taloutta. Vuonna 1941 julkaistu Marja Helaakoski-Tuomisen teos Pula-ajan keittokirja toi perheenemännille ja ruokatalouden hoitajille vinkkejä ja ohjeita selvitä taloudellisen ahdingon yli ravitsevan ruoan voimin.
”Nyt ne (ulkolaiset tuotteet) ovat suuresti vähentyneet, samalla kun useat kotimaisetkin tarvikkeet ovat tulleet rajoitettuun käyttöön.” Sota vähensi tuontia ulkomailta ja pienen valtion piti tulla toimeen omillaan, joten käyttöön otettiin ruokakortit, joilla sai tietyn määränä tiettyä ruoka-ainetta. Tämä pakotti ihmiset käsittelemään ruoka-aineita entistä taloudellisemmin, missä Pula-ajan keittokirja lupasi auttaa.
2000-luvulle tultaessa sodat ja pula-aika sekä lama ovat jääneet taa. Taloudellinen tilanne on kehittynyt merkittävästi ja pysyy suhteellisen vakaana. Tavallisella työläiselläkin on varaa panostaa hyvinvointiin – ja sallia itselleen myös herkkuhetkiä. Ruokakauppaan astuessaan voi huomata tarjolla olevan miltei koko maailman kattava valikoima – unohtamatta kuitenkaan tuttuja kotimaisia tuotteita.
”Kaupassa voin nähdä nuoren parin ostoskärryt täynnä houkuttelevia kasviksia – tuoretta parsaa, latva-artisokkia, rucolaa – kinastelemassa parhaista valmistustavoista.” Näin kertoo television ruokaohjelmastaan tutuksi tullut – syötävän söpöksi leimattu – Jamie Oliver kirjassaan Alastoman kokin paluu (2000).
Ruoanlaitosta on tullut trendi, muotiharrastus, johon panostetaan yhä enemmän aikaa ja rahaa. Nykypäivänä harvat potevat huonoa omatuntoa heittäessään kovettunutta leipää tai hieman nahistunutta omenaa pois. Pula-aikana näin ei toimittu, vaan leivän elämän pidentämiselle oli omat konstinsa. Nyt riittää kuitenkin kaupassa käynti ja uuden paketin osto.
Vaikka yhä useammat ovat kiinnostuneita ruoanlaitosta ja terveellisestä ruokavaliosta, nykyajan laiska ihminen lankeaa helposti erilaisiin valmisruokiin. Jamie Oliver on myös havainnut tämän ilmiön: ”En kuitenkaan voi unohtaa äitiä vieressään joukko kalpeita lapsia ja ostoskärry lastattuna täyteen kokista, naksuja ja tölkeittäin spagetinkastiketta. Halusin kidnapata muksut pariksi kuukaudeksi ja pakkosyöttää ne kasviksilla punaposkisiksi.” Tämä asenne tulisi olla jokaisella vanhemmalla, vastuu lapsen hyvinvoinnista. Heidän tulisi varmistaa terveellisten ruokailutottumusten kautta, että jälkikasvun verisuonissa virtaa veri vielä aikuisiälläkin.
Ruoanvalmistuksen kasvanut suosio ja ihmisten lisääntynyt tiedonhalu ravintoa kohtaan on hienoa, ja mitä erilaisimpien aterioiden esillepanoa voidaan pitää taiteena. Samaan tapaan on kasvanut tietoisuus myös ympäristöongelmista ja siitä, mikä rasittaa luontoa ja miten sitä voidaan estää.
Eksoottisten hedelmien, aasialaisten erikoisuuksien ja amerikkalaisten tölkkiruokien kuljettaminen kaupan hyllylle kuormittaa ympäristöä. Myös pakkausmateriaalien käyttöön – ja varsinkin niiden hävittämiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Koska kuluttajien valintoihin vaikuttaa usein tuotteen hinta, valintaa tehdessä ei pohdita ympäristöongelmia, tai sitä, kuinka paljon tuote hyllyyn päätyessään on jo kuluttanut ympäristöä. Mikäli ympäristöä kauppareissulla mietitään, se todennäköisemmin liittyy kauppamatkan toteutustapaan. Menisinkö kävellen vai pyörällä? Toisaalta, eihän se muutaman kilometrin automatkakaan maapalloa räjäytä…
Ei liene pahasta ajatus siitä, että jokaisen ruokaan kajoavan nykyihmisen eteen työnnettäisiin Pula-ajan keittokirja ja opetettaisiin, etteivät ylettömän tuhlauksen vaikutukset näy ainoastaan heidän tiliotteissaan.
