Lehtitilaukset
Tamperelainen Kaseva-yhtye palasi keikkalavoille 30 vuoden tauon jälkeen. Äijät ovat vanhentuneet, mutta soitto soi ja asenne on kohdallaan.
Tuntuu ihmeeltä, että Kalevan kellareissa harjoitelleesta Kasevasta tuli koko Suomen suosikki. Stripteasenainen, Mari ja Vanha mies jysähtivät kaikkialle musiikkia kuuntelevan nuorison tajuntaan. Levytysvuosi oli 1974. Keikat jäivät hiljalleen, mutta radiossa ja jukeboxeissa Kasevan musiikki on soinut jatkuvasti.
Kasevan uusi nousu alkoi Mikko Jokelan veljenpojan lakkiaisista.
- Me kokoonnuttiin lakkiaisiin, soitettiin siellä ja hetken päästä luin lehdestä, että meillä on keikka Tampereen Tullinkamarin klubilla, Mikko Jokela kertoo. - Aika outo juttu. Olin oikeastaan aika vihainenkin, kun en tiennyt asiasta mitään. Soittelin pojille eikä kukaan tiennyt, missä mennään. Meidät ikäänkuin narutettiin takaisin lauteille. Keikalle kuitenkin mentiin.
Tullinkamarin klubi on aika pieni paikka. Kävi niin, että kaikki eivät mahtuneet sisään. Seuraava keikka järjestettiin Pakkahuoneen puolelle, missä tilaa on reilusti enemmän. Pakkahuoneenkin oven ulkopuolelle jäi monia ja oli ilmiselvää, että Kasevaa oli kaivattu. Tämä tapahtui vuonna 2001. Sen jälkeen Kaseva on kiertänyt maata ristiin rastiin ja joka paikassa yhtye on otettu vastaan kuin kauan kaivattu, hukassa ollut ystävä.
Iästä huolimatta kitara soi
Mikko Jokelan mielestä Kaseva ei ole enää entisensä. - Tietysti mieltä lämmittää, että meidät on otettu lämmöllä vastaan. Live-äänityksiä kuunnellessa kyllä huomaa, että äijät vanhenee 30 vuodessa. Sekin teetti työtä, että pystyttiin pitämään vanhat sävellajit. Jos tilaa on ja kuulijoita riittää, me mielellään vaikka lasketaan lipun hintoja, että kaikki mahtuvat mukaan.
Jos lauluääni ei ole enää nuoruuden iskussa, kitaran äänestä ei tingitä. Jos ei soi, vika löytyy läheltä, kun miehet virittävät soittimensä itse. Tähän asti on soinut.
Joskus lamminpääläisille tarjoutuu tilaisuus kuunnella etäistä tenorifonin soitantaa, kun Mikko soittelee pehmeällä stangetzmäisellä ansatsilla kirjaston yläkerrassa bossanovahenkistä musiikkia.
- Kerran menimme kitaristikaverisin kanssa kirjastoon soittamaan Kari Aronpurolle uusimpia tuotoksiamme. Kari totesi soittomme jälkeen, että hän kuuntelee wieniläisklassikoita. Saattoi se olla vitsikin.
