Lehtitilaukset
Muutama vuosi sitten – tarkemmin sanottuna 2.9.2005 – näin itselleni merkityksellisen unen. Seuraavassa lyhyesti unen sisältö ja muutama oma tulkinta sen sisältämästä symboliikasta.
Olen unessa jäsenenä suuressa kuninkaallisessa hoviseurueessa, jota johtavat kansan suuresti kunnioittamat ja rakastamat kuningas ja kuningatar sekä heidän korkeasti arvostettu ja ihailtu komea aikamiespoikansa.
(Kutsun prinssiä nimellä Ratio. Nimi symboloi rationaalista intelligenssiä, jota pinnallinen Egoni – vaan ei syvällekäyvä Sieluni – pitää kaiken viisauden ja korkeaälyisyyden alkulähteenä.)
Komealla, mutta narsistisella, eli itserakkaalla, Ratiolla oli kaunis tummahiuksinen morsian, Ego. Kaikkien aikojen suurimmat häät oli tarkoitus viettää aivan lähitulevaisuudessa.
Kuninkaallinen hoviseurue – johon siis itsekin kuuluin – muodostui suuresta joukosta erilaisia ihmisiä. Hovin ympärillä parveili sen toimia uteliaana seuraava yleisö – eli niin sanottu yleinen mielipide. Hovi seurasi kuninkaallista perhettä minne ikinä he menivätkin. Olimme jatkuvasti matkalaukkuinemme kovalla kiireellä menossa jonnekin. Meillä oli kaiken aikaa olevinaan jotakin hyvin tärkeää tekemistä.
Yhtäkkiä suuresta matkatavarakasasta löytyi huopaan huolimattomasti kääritty kuollut vauva. Oli tapahtunut lapsenmurha. (Tässä unentulkinnassa vauva tarkoittaa Jeesuslapsen eli sisäisen Kristuksen symbolia ja merkkiä, toisin sanoen Sielun – vaan ei Egon – Ystävää ja Sulhasta.)
Poliisit ja rikostutkijat oli hälytetty paikalle. Ympärillämme parveilevan yleisön osoittamasta paheksunnasta päätellen suuri julkinen skandaali oli puhkeamaisillaan. Hovimme oli rikkonut kaikki etiikan ja hyvän käytöksen lait. Uskottavuutemme romahtaisi nollaan. Tästä liemestä emme selviäisi kiemurtelemallakaan. Vauvan murha selvitettäisiin hamaan alkusyyhynsä asti.
Eräs nolo havainto itsestäni oli se, että heti vauvan ruumiin löydyttyä ensimmäinen vikkelä ajatus, niin omassa kuin ilmeisesti kollektiivisesti koko seurueenkin mielessä, oli: ”Ääh, mitä yhdestä vauvasta. Meillähän on niin paljon muuta tärkeämpääkin tekemistä.”
Muistin etäisesti, kuinka vauva oli ikään kuin ollut taakaksi meille, joilla aina oli niin kova kiire ihaillun kuningasperheen perässä juostessamme. Vauva oli jarruttanut – toisin sanoen viisaasti hillinnyt – kiirehtimistämme kohti kuviteltua menestystä ja onnelaa. Sen kuoltua mikään ei enää estänyt meitä ajamasta takaa katoavaisia pilvilinnojemme. Ja pian unohdimme koko vauvan.
Rikostutkijat olivat jo lähellä. Tunsin olevani – en vain kollektiivisesti vaan myös henkilökohtaisesti – vastuussa vauvan kuolemasta. Myös minä olin hyötynyt jotakin sen kuolemasta. Tajusin, että lain ja oikeuden paino lankeaisi myös minun päälleni. Oli vain ajan kysymys, että myös minun osuuteni murhasta tulisi julkisesti kaikkien tietoon. Nolo juttu.
Muistini kirkastuessa kaduin suunnattomasti etten ollut aikanaan välittänyt vauvasta. Ihmettelin kuinka olin saattanut olla niin ajattelematon. Nyt olisin antanut mitä tahansa voidakseni palata ajassa taaksepäin ja toimia toisin. Tuon jumalaisen vauvan hurmaava viaton majesteetti oli ollut myös minun sisäinen omaisuuteni – myös minun Sieluni rakastettu Ystävä ja Sulhanen.
Poliisit olivat jo melkein paikalla. Tajusin ajan olevan loppumaisillaan. Hoviseurueen ympärillä parveilevan yleisen mielipiteen paheksunta kasvoi kasvamistaan.
Sitten näin kuningasperheen jonkinlaisella esiintymislavalla. Heillä oli edessään mikrofoni, ja he olivat hyvin onnettoman näköisiä. Vastuu vauvan kuolemasta lankesi erityisesti juuri heille. Etenkin kruununprinssi Ratio hikoili tuskaisena. Hänen häpeän läiskittämät kasvonsa loistivat tulipunaisina.
Kuningasperhettä vastapäätä toisella korokkeella seisoi prinssin kaunis morsian Ego – tuo tumma kaunotar jonka kanssa kruununprinssi Ration oli ollut tarkoitus viettää häitään. Myös prinsessalla oli edessään mikrofoni, johon hän suorin sanoin – koko maailman kuullen – purki pettymystään, ja antoi nikottelevan prinssin kuulla kunniansa. Kuninkaallisia häitä ei enää vietettäisi. Heräsin.
Sen pituinen se.
