Lehtitilaukset
Äitipuoli-sana herättää mielikuvia satujen itsekkäistä oman edun tavoittelijoista. Todellisuus on usein jotain aivan muuta.
Äitipuoli-sana herättää meissä usein mielikuvan naisesta, joka tavoittelee omaa onnea keinoja kaihtamatta. Hänelle miehen edellisestä liitosta olevat lapset ovat esteitä, jotka pitää raivata tieltä pois. Edellä mainittu mielikuva on syntynyt vuosien saatossa tutuiksi tulleista saduista, mutta todellisuus taitaa olla jotain aivan muuta.
Olen saanut seitsemän vuoden ajan kantaa ylpeänä äitipuoli-titteliä. Tuntuu, kuin siitä hetkestä, jolloin tapasin mieheni ja hän kertoi olevansa eronnut, kahden lapsen isä, olisi kulunut ikuisuus. Ei sen vuoksi, että vuodet olisivat tuntuneet ennätyksellisen pitkiltä vaan siksi, että niihin on mahtunut niin paljon kaikenlaista.
Työ uusperheessä vaatii paljon tunteiden tuntosarvilla työskentelyä, heittäytymistä hetkeen, toisten ihmisten huomioonottamista, ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Mutta toimiessaan se myös antaa paljon. Nykyään uusperhe alkaa olla jo hyvin yleinen perhemuoto, mutta silti se saa ennakkoluuloja ja epäilyksiä vielä paljon osakseen.
Biologisen vanhemman rooli ei pienene
Ensimmäinen askel äitipuolen saappaissa on tieto kumppanin lapsista. Itse en aikoinani nähnyt mieheni lapsia millään tavalla esteenä, kuten en mieheni ja minun 16 vuoden ikäeroakaan. Oli kuitenkin kovin monta, jotka minulle maalasivat kauhukuvia tulevaisuudestani kuullessaan suhteestamme. Vähitellen puheet vaihtuivat uteliaiksi kyselyiksi.
Jokaisen ihmisen elämänhistoria ja nykyhetki on erilainen, jokaisen suhteen synty ainutlaatuinen. Siksi myös ajatukset vaihtelevat. Alusta asti on hyvin tärkeää, että voi rehellisesti puhua kumppaninsa kanssa kaikista tuntemuksistaan ja ajatuksistaan, sillä niitä taatusti riittää.
Kun tietää lasten olemassaolosta, ei kannata ensimmäiseksi rynnätä heitä tapaamaan. Jos jostain syystä parisuhde ei toimikaan, eivät lapset joudu käymään jälleen uutta eroa läpi. Ennen lasten tapaamista kannattaa tutustua toiseen ja keskittyä parisuhteen hoitamiseen, tosin uusperheen ehdoilla. Eli lasten biologisen vanhemman on uudesta suhteestaan huolimatta annettava aikaansa lapsilleen ja oltava heidän käytettävissään kuten ennenkin. Uusperheen rakennusvaiheita voisi verrata talon rakentamiseen, pohjasta lähtien kaikki kannattaa tehdä huolella ja hyvin.
Kun todetaan, että aika lasten tapaamiseen alkaa olla kypsä, on varauduttava kaikenlaisiin reaktioihin ja toisaalta jätettävä ne omaan arvoonsa. Aika harvoin lapset hyppivät riemuissaan vanhempien esitellessä uuden kumppanin. Alitajuisesti lapset toivovat usein salaa mielessään, että vanhemmat palaisivat yhteen. Uusi kumppani on selkeä merkki ettei niin tule käymää.
Tunnetyötä ja luottamuksen rakentamista
Muistan vieläkin mieheni pojan ja minun ensimmäisen tapaamisen kuin eilisen. Hänen kasvoilta saattoi lukea kaikkia muita kuin positiivisia tuntemuksia. Hän ei sanonut minulle sanaakaan, pälyili vain epäluuloisesti. Monen kuukauden tutustumisen jälkeen onnistuin vihdoin voittamaan hänen luottamuksensa ja hyväksyntänsä ja tänä päivänä meillä on kaikki paremmin kuin hyvin.
Sananlasku "alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo" pitää erittäin hyvin paikkansa. Monesti kävi itselläkin mielessä, että onko mitään järkeä laittaa itseään niin täysillä likoon, kun perheen voisi perustaa helpommallakin. Tosiasia on, etten ole kahden biologisen lapseni eteen joutunut tekemään läheskään niin paljon tunnetyötä kuin poika- ja tytärpuoleni eteen, vaikka loppujen lopuksi kaikki onkin alusta asti sujunut hämmästyttävän hyvin.
Miten sen luottamuksen sitten voittaa? Hyvin tärkeää on löytää yhteistä tekemistä. Tytärpuoleni kanssa löytyi heti yhteistä puhuttavaa barbeista ja pojista. Hänen kanssaan tunsin olevani tutulla maaperällä alusta asti.
Poikapuoleni sai puhumattomuudellaan oloni tuntumaan ahdistuneeksi, mutta mekin löysimme yhteisen mielenkiinnonkohteen, joista kauhuleffat olivat se ensimmäinen ja tärkein. Niiden katselu oli se meidän kahden juttu. Toinen askel, jolla pääsin häntä lähemmäksi oli se, että seurasin hänen harrastustaan eli jalkapalloa. Kävin harjoituksissa ja peleissä sekä tarvittaessa leivoin joukkueen myyjäisiin. Tärkeintä on olla mukana lapsen elämässä, olla mukana niissä jutuissa, jotka ovat lapselle tärkeitä.
Mutta yksinkertaisuudessaan kaikki ei aina lähde sujumaan näin helposti. Hyvin merkittävä osa kunniasta kuuluu puolison exälle. Valitettavan usein kuulee, kuinka lapsille on jo valmiiksi mustamaalattu isän uusi kumppani. Lapset ovat tällöin jo ennen tapaamista muodostaneet negatiivisen käsityksensä, jolla ei välttämättä ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.
Keskustelupalstojen satoa
Paras mahdollinen tilanne olisi se, että lapset saavat ihan itse muodostaa omat käsityksensä. Kävin vierailemassa taannoin eräällä internetin keskustelupalstalla ja jäin järkyttyneenä lukemaan siellä olleita kirjoituksia. Eräs ex-vaimo kehoitti lasten isän uutta puolisoa pyytämään lapsilta ja ex-vaimolta luvan äitipuoli-nimityksen käyttöön sekä pyytämään lasten äidiltä erikseen luvan, mikäli aikoisi ostaa lapsille jotain. Luin kirjoituksen useaan kertaan enkä voinut kuin hämmästellä.
Äitipuolena minun on vaikea asettua ex-vaimon saappaisiin, mutta äitinä sen kykenen tekemään. Miten voi olla lasten etu, että pienetkin arkiset asiat tehdään mahdollisimman vaikeiksi? Esimerkiksi meillä äitipuoli-nimitystä käytetään hyvin harvoin, lähinnä selventämään perhesuhteita. Yleistä uusperheissä onkin niin, että vanhemman uutta puolisoa kutsutaan etunimellä.
Mitä tulee eri lupien pyytämiseen niin eikö uusi puoliso keskustele näistä asioista lasten isän kanssa? Erotilanteissa lasten isät jäävät monella tavalla varjoon. Lasten äidiltä sallitaan virheitä ja välinpitämättömyyttä kun taas lasten isä saa tuntea nahoissaan pienimmätkin erehdyksensä.
Samaisella keskustelupalstalla lukuisat exät kehuskelivat sillä, etteivät päästä lapsiaan isän luo silloin kun tämän uusi kumppani on paikalla. Tässä kohtaa suuni taisi loksahtaa auki hämmästyksestä. Mieheni on viikonloppuisin lähes poikkeuksetta illat pois syystä, että hän on soittaja. Muuttaessamme yhteen hän kysyi halusinko olla viikonlopun lasten kanssa vai yrittäisikö hän järjestää hoitajan. Koska olimme muuttaneet saman katon alle, katsoin velvollisuuksiini kuuluvan myös hänen lapsistaan huolehtimisen erityisesti silloin kun he olivat meillä. Siispä sovimme, että jäisin lasten kanssa kotiin illaksi.
Täytyy tunnustaa ettei mielessäni käynytkään kysyä lupaa miehen exältä, sillä onhan miehellänikin oikeus päättää lapsiaan koskevista asioista. Ja toiseksi, jokaisessa perheessä on omat pelisäännöt ja ulkopuolisen on melko turha puuttua niihin. Lapset oppivat hyvin pian ne säännöt, joita noudatetaan äidin luona ja ne joiden mukaan isän luona toimitaan, kunhan vanhemmat tahoillaan pitävät itse laatimistaan säännöistä kiinni.
Oma paikka perheessä
Tässä kohtaa olisi ehkä syytä lähettää lämmin ja vilpitön kiitos mieheni ex-vaimolle siitä, ettei hän missään vaiheessa ole yrittänyt hankaloittaa elämäämme. On tietysti haastavaa jättää lapset vieraan ihmisen hoitoon, mutta jos ei ole tiedossa syytä, joka vaikuttaa lasten turvallisuuteen ja hyvinvointiin, kannattaa yrittää luottaa. Äiti on aina äiti, sitä tosiasiaa ei mikään pysty muuttamaan. Äiti joka rakastaa lapsiaan, sallii lapsilleen mahdollisuuden tutustua uuteen ihmiseen. Ihmiseen joka parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa on mukana tukemassa ja auttamassa lasta tämän elämän mutkikkailla teillä.
Perhesiteiden muodostuminen vie aikansa. Meillä palaset lokahtivat kohdalleen kun sain mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen lapsen. Sen jälkeen oli helppo löytää oma paikka perheessä. Oma lapsi helpotti myös rooliani äitipuolena. Oli helpompaa ymmärtää lapsia ja heidän ajatuksiaan, olla heille aikuinen.
Kahden samankaltaisen perheen löytäminen on vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on löytää kahta samankaltaista uusperhettä. Exät ja nykyiset sekoittuvat lasten kera mitä monivivahteisemmiksi kokoonpanoiksi. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää uusperhe-elämää ei ole. Suositeltavaa olisi, että yritettäisiin elää sovussa ja erityisesti lasten parasta ajatellen. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta joustavuutta tarvitaan molemmin puolin. Uusperhe ei ole kilpailu, jossa paras voittaa. Se on tapa elää ja pahimmassa tapauksessa kaikki häviävät.
Omalla kohdallani elämä uusperheessä on ollut minulle paras mahdollinen kasvunpaikka ja suuri rikkaus. Se ei ole ollut helpoin perhe-elämisen muoto, mutta kuka on sanonut, että elämän kuuluu olla helppoa. Ja samalla olen saanut kokea aivan mielettömiä asioita.
En esimerkiksi unohda koskaan sitä iltaa, kun saunassa aloin jutella poika- ja tytärpuoleni kanssa perhe-elämämme alkuajoista ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Saunan jälkeen he käpertyivät viereeni sängylle ja juttua riitti pitkälle yöhön. Käsiteltyä tuli heidän vanhempiensa ero, minun ja heidän isänsä suhde, minun ja lasten välinen suhde, silloin vatsassani potkineen uuden perheenjäsenen vaikutus elämäämme. Siis paljon vaiettuja ajatuksia ja tunteita.
Tuo ilta osoitti, että luottamuksen voittaminen vaatii aikansa, mutta jossain vaiheessa kärsivällisyys palkitaan ja se tuntuu todella hyvältä. On myöskin ihana seurata sivusta, kuinka kaikki perheemme lapset tulevat toimeen keskenään. Ja tuntuu hyvältä kun pitkiin aikoihin ei ole enää ollut tiukkoja hoitovuoroja vaan mieheni lapset ovat kulkeneet kahden kodin väliä niin kuin ovat itse halunneet. Tulevaisuudelta odotan sitä, että näen niin mieheni kuin omienkin lasteni kasvavan, perustavan mahdollisesti perheen ja saavan lapsia tai elävän elämäänsä onnellisina siinä muodossa kuin he parhaaksi katsovat. Toivon, että istuessani vanhana harmaapäisenä mummona vanhainkodissa he kaikki tulevat minua sinne katsomaan.
Neuvoja toisille äitipuolille
Vinkiksi ja ohjenuoraksi uusperhe-elämää aloittavalle sanoisin seuraavaa: Kannattaa ehdottomasti olla oma itsensä. Lapset ovat mestareita vaistoamaan teeskentelyn ja siinä vaiheessa olet jo astunut heikoille jäille. Anna lapsille aikaa tutustua sinuun, aikaa hyväksyä sekä sinut että tilanne, ja anna heille mahdollisuus viettää aikaa niin sinun kuin biologisen vanhempansa kanssa.
Ulkopuoliset arvostelevat ja epäilevät helposti uusperhe-elämän toimivuutta. Älä anna sen vaikuttaa omiin tunteisiisi. Seuraa oman sydämesi ääntä ja omaa vaistoasi. Jos sinun ja lasten välille tulee riitaa, muista että sinä olet aikuinen, käyttäydy siis sen mukaan. On parempi niellä kokonaisia lauseita kuin päästää suustaan sana, joka jää hiertämään vuosiksi. Anna lasten puhua biologisista vanhemmistaan, sillä heillä on siihen oikeus. Uskalla ottaa oma paikkasi perheessä, uskalla asettaa pelisääntöjä ja uskalla rakastaa sillä ne ovat sinun merkittävät oikeutesi. Ja ennenkaikkea nauti parisuhteestasi, sillä se on tärkein voimavarasi.
