Lehtitilaukset
Huolestuttava suuntaus taidemaailmassa. Kuka tahansa kutsuu itseään taiteilijaksi, ja se näkyy varmasti ammattitaiteilijan kukkarossa. Missä viipyy kritiikki?
Taiteilija Marjatta Meikäläisen näyttely Huuhkajan kirjastossa. Kuvassa taiteilija ja hänen työnsä lapsuus heiveröisin jaloin, pipo päässä. Todellisuudessa kuvassa on lapsenlapsi, ihan tavallisessa pihaleikissään. Maalaus on tehty suoraan valokuvasta, ja kuva otettu perhealbumista.
Nykyään kuka tahansa voi kutsua itseään taiteilijaksi. Kuvataiteilijaksikin, ilman minkäänlaista koulutusta. Joka ikinen kansalaisopiston entinen tai nykyinen kurssilainen tekee valokuvasta ilman inspiraatiota tökerön kopion. Haen mallia, ajatus liitetään kopioon myöhemmin. Jos harrastaa kukkien kopioimista, näyttelyn aihe voi olla vaikka Eedenin puutarhan mystinen floora.
Jos kalupakissa on sukulaisten kuvia, näyttely voi olla polvesta polveen, entinen ei koskaan palaa. Tauluja on helppo tehtailla , valitaan vain tiikerin kuva, ja maalataan mallista ikuisesti tiikereitä, ja yritetään antaa suuntaukselle jokin nimi, esimerkiksi raidallismi.
Ripustus on myös mitä sattuu, seinälle tahdotaan mahdollisimman monta maalausta, välittämättä oikeasta korkeudesta, tai edes näyttelyn kokonaiskuvasta. Katselukorkeutta ei ymmärretä, ja taulukokonaisuudet tasapainotetaan väärin. Kuvassa oleva ainoa omanakin on niin nurkassa, että taulu hakeutuu vinoon, onpa se seinällä sitten miten päin tahansa.
Jos kouluun hakiessa sanotaan: emme oikein tiedä mitä sinulle voitaisiin opettaa, oppilas onkin valmistunut jo valmiiksi. Kritiikki käännetään vankkumattomaksi taidoksi. Leveillään sillä sitten kansalaisopistossa, tai liitytään harrastelijataitelijoiden yhdistykseen. Harrastajataitelijasta tulee kuukauden kuvan maalaaja, ja kuva on suhruinen, valöörit ovat pielessä, kaikki on taitettu valkoisella. Sitruunat ovat keltaisia, mutta varjot räikeän vihreitä ja sorrutaan valkoiseen ansaan. Kuva on muutenkin kopio. Koulussa ei vain tiedetty, miten tuosta saa taidemaalarin.
Kritiikki kuuluu maalausharrastukseen
Mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa? Kohta jokainen takapajukkalainen painaa omakustannetta, ja kutsuu itseään kirjailijaksi. Maalaustaiteessa on oltava mukana kritiikki. Lainaan Amerikkalaista lyyrikkoa Cole Porteria Maailma on tullut hulluksi nykyään, ja hyvä on pahaa nykyään ja musta on valkoista nykyään, ja päivä on yö nykyään. Kaikki kelpaa. Porter puhuu moraalista ja siitä miten kaikki kelpaa. Moraali on menetetty kansanmaalaustaiteessakin, jos kritiikki puuttuu. Kaikki ei saa kelvata.
Taidekoulussa opitaan ensin piirtämään, jos vankka piirustustaito puuttuu alta, myöhemmin vahinkoa on vaikea korjata. Alastonmalleja maalataan, koska ihmisruumis on esteettinen, ei helppo. Samalla oppii oikeita mittasuhteita. Harrastelijamaalarin kuvissa mittasuhteet ovat usein pielessä. Kaulaa on lyhennetty, että saadaan kauluspaitakin kuvaan. Sommittelua ei ole, tai sitten tekijäinoikeusrikkomuksessa kuva on jo valmiiksi hyvin otettu.
Jos jollekin paikkakunnalle perustetaan edes jonkinlainen taideyhdistys, kritiikkiä on pakko löytyä, se on perusedellytys. Kukaan ei opi ilman kritiikkiä mitään, koska jos ei havaitse omia virheitään, niitä on kaikilla, ei voi oppia mitään uutta. Kukaan ei kehity maalarina siten, jos kaikki kelpaa.
Suuntaus on huolestuttava myös koska se hankaloittaa todellisten kuvataiteilijoitten työtä. Alemman tason maalarit saavat palstatilaa ja huomiota ala-arvoisilla töillä. Taiteen merkitys väljähtyy. Jos paikkakunnalla on koulunkäynyt taiteilija, tilanne saattaa näkyä hänen kukkarossaan.
