Raportti kertoo maapallon ilmaston muuttumisesta, jopa mahdollisesta tuhoutumisesta. Tämän ilmastonmuutoksen aiheuttavat ihmiset itse.
Nykyisin on tullut esiin luonnon ja ilmaston muuttuminen ja jopa tuhoutuminen. Jonkin verran puhutaan, mutta ei tehdä tarpeeksi. Jokainen ihminen on syypää ilmaston muutokseen. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Tosin suurin syy lankeaa päättäjien ja vallan pitäjien niskoille.
Ei nykyisillä päästön ähennyksillä teollisuudessa ja liikenteessä selvitä kasvihuoneilmiöstä. Liikenteessä keksitään vähempipäästöisiä autoja, mutta kun autot lisääntyvät saasteet eivät vähene. Eikä joukkoliikenne vedä ihmisiä puoleensa. Lisäksi keksitään vain uusia moottorilla kulkevia vapaa-ajan välineitä.
Ihmiset on niin aivopesty. Eivät he varmaan hyväksyisi edes formuloiden ja autorallien lopettamista. Puhumattakaan tavallisista moottorilla kulkevista huvilaitteista, kuten moottorikelkoista, huviautoista, huviveneistä, moottoripyöristä, mönkijöistä, vesikoottereista ynnä muista. On jopa huvilentokoneitakin. Näistä ei edes puhuta luonnonsuojelijoiden keskusteluissa, vaikka niistä pitäisi aloittaa. Se on varmaan niin arka paikka. Markkinavoimia ja aivopestyä kansaa ei voi ärsyttää.
Jokainen ihminen voi tietysti vaikuttaa ilmastoon jonkin verran tavallisessa elämässä energiaa säästämällä. Markkinatalous vain kehottaa lisäämään kulutusta. Samalla luonto saastuu ja ydinvoimalat lisääntyy. Minne laitetaan lopulta ydinjäte?
Tietemiesten varoitukset menevät kuuroille korville. Ei välitetä tulevista sukupolvista. Maapallo tuhoutuu. Sen aiheuttaa rahan himo, kilpailu, valta ja lisääntyvien voittojen tavoittelu. Yhteiskunta on siinä mukana.












