Lehtitilaukset
Ihmisellä on tässä elämässä monta roolia. Lapsuudessa koti- ja koulurooli, aikuisena bilettäjän ja opiskelijan rooli. Vanhenpana vaimon, äidin ja rakastajan rooli. Työssä työntekijän rooli, vanhuudessa mummin rooli. Naapurin ja ystävän rooleista puhumattakaan.
Biologinen isäni oli satusetä, pitkä ja raamikas Don Juan. Hänellä riitti rooleja naisilleen: neljä vaimoa ehti olla ja jokaiselle isäni merkitsi jotakin erilaista. Eron sattuessa kaikkien tuomio oli kuitenkin sama, mies oli tyhjäntoimittaja ja valehtelija.
Hän oli pulloon hukkunut työtön hamppari, naistennaurattaja ja huijari. Lääkärin papereiden mukaan hän oli skitsofreeniset oireet omaava, ei kuitenkaan sairas. Lääkearsenaali oli valtava ja sosiaalialan ihmiset uskoivat kaiken tarinan, mitä isäni osasi kertoa. Että tytär oli läheinen ja toinen puhelimen päässä, kolmas ulkomailla. Kukaan meistä tyttäristä ei ollut nähnyt häntä sitten lapsuuden.
No, ukko potkaisi tyhjää viisikymppisenä, Alepan kassiin piilotetut viinat tyhjiksi juotuina. Yksin, pekonin tuoksussa. Se siitä läheisestä isänroolista.
Minä perin häneltä rikkaan mielikuvituksen ja taidon kirjoittaa, joten kiitos siitä. Oma kouluroolini oli hiljainen, arka ja ujo. Luokkatoverini muistavat minut, jos edes muistavat, hiljaisena hiirenä. Kotona olin kuitenkin toista, ääntä lähti ja tappelin siskojeni kanssa tarpeen vaatiessa hiustupot päästä lennellen.
Opiskelijana asuin alivuokralaisena parin tytön kanssa ja hoidin tunnollisesti kouluni. Biletin illat ja menin vauhdin hurmassa mukana, palatakseni taas päiväksi arkiseen minääni hiukset poninhännällä.
Hoitajan roolin omaksuin täysin työelämässäni, kun hymy kasvoillani kiirehdin pitkiä sairaalan käytäviä pitkin. Olin kohtelis ja aktiivinen, tunnnollinen sisar hento valkoinen. Mittasin nenämahaletkun sisällön, haavadreenien eritteet ja suihkutin potilaat, hoidin märkivät haavat. Kun valkoinen puku solahti ylleni, olin valmis uuteen päivään tai yöhön. Väsymys katosi ja työroolini otti minut valtaansa.
Tavatessani ensimmäisen poikaystäväni oli rakastajattaren rooli uusi kuvio, villi ja kaiken antava. Kunnes iskin kirveeni kiveen ja huomasin jakavani hänet muidenkin kanssa. Pettyneen naisen rooli istui sitkeässä monta vuotta, vielä tavatessani nykyisen miehenikin, mutta helllitti lopulta.
Vaimon rooli miehestään huolehtivana kumppanina ja kunnioitusta osoittavana osapuolena oli opettelun takana, mutta niittää jo hedelmää. Molemmin puolinen ystävyys on syvä, eikä intohimoakaan puutu, päinvastoin.
Kun esikoinen syntyi, löysin itsestäni uuden roolin. Opin olemaan äiti, vastuun kantava ja virheitä täynnä oleva, mutta kuitenkin niin tärkeä. Äidinrakkaus tuli ja otti minusta esiin puolen, jota en tiennyt omaavanikaan.
Nyt varhaisen keski-iän kynnyksellä olen astumassa uuteen maailmaan, kypsään ja avartavaan, menopaussia odottaen. Mielenliikeitä jo oirehtien. Roolini on vielä avoin, ehkä hieman suuntaa antava, sporttinen minä. Mummuiästä vain unta nähden.
Uusi työ on tehnyt minusta kunniahimoisen, älykkyyteen pyrkivän puurtajan, joka ei anna periksi, vaan innostuu lisää, varsinkin vastoinkäymisistä. Sisukas roolini on tätä päivää.
Erakkoroolini ja keskipisteenä olemisen roolini kilpailevat keskenään sopusoinnussa ja kaikki roolini tunnustan omikseni, jopa sen pienen ilkeän kateellisen minän, joka joskus pursuaa esiin, vaikka en niin tahtoisi.
Ystävänä olen kaksijakoinen. Niille, jotka ovat olleet ystäviäni jo vuosia, kerron lähinnä kaiken ja niille, joita tapaan ja joihin olen tutustunut vasta myöhemmällä iällä, kerron vain pintaa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta jokainen heistä kuvittelee silti tuntevansa minut. Naapureille olen kohtelis ja etäinen.
Jokaiselle roolille on aikansa ja paikkansa. Jokaisella meistä on useita rooleja, esim. sairaus synnyttää uuden roolin, sellaisen, jota ei tiennyt edes kantavansa.
