Soutuveneellä lumimyrskyssä Haukivedellä.

Tämä on tosikertomus yli kuudenkymmenen vuoden takaa. Tämä lokakuinen ilta on noussut muistoista esiin. Se oli nuoruuden uhmapäistä ja seikkailumielistä hulluutta. Luonnonvoimia ei olisi kannattanut uhmata.

Asuinpaikkani oli silloin saaressa, Linnansaaren kansallispuiston alueella. Moottoriveneisiin ei saanut polttoainetta, soutuvene oli saariston asukkaiden ainoa kulkuneuvo kesällä.

Olin silloin seitsemäntoistavuotias. Usko ja luulot olivat kovat itsestäni. Olin myös varma , että Haukivedellä ei voi tuulla niin kovasti ettei, siellä pääsisi soutuveneellä liikkumaan. Tämä lokakuinen lumimyrsky 1945 otti luuloja pois itsestäni.

Oli lauantai-iltapäivä. Seuraavana päivänä oli isän tädin mökin huutokauppa Oravissa. Täti oli kuollut ja perikunta möi mökin pois. Minä lähdin soutamaan Oraviin isän veljiä vastaan. Oli tarkoitus, että he tulevat kotiini yöksi. Menomatkalla oli tavallista kohtalaista myötälaitaista tuulta. Postiautoa odottaessa huomasin petäjän latvojen heiluvan uhkaavasti. Tuuli oli koventunut. Autosta astuivat yllätykseksi ulos sedät vaimoineen. Veneeseen ei viittä henkeä voisi ajatellakaan. He sanoivatkin heti jäävänsä Oraviin yöksi.

Minä odotin päivän postin mukaan. Soutaessani ulos kanavasta totesin, että tuuli oli yltynyt kovaksi myrskyksi. Myös ensimmäisiä lumihiutaleita alkoi leijua ilmassa. Katsoin parhaaksi soutaa Oravin edustalla olevien luotojen suojassa. Niiden loputtua suojasi Issakkasaari suuremmilta aalloilta. Issakan päähän saavuttuani huomasin salmessa olevan helvetin irti. En ollut ennen nähnyt sellaista. Enkä sen jälkeen. Sitä lisäsi vielä pimeys ja lumipyry. Onneksi näkyvyyttä vielä oli. Tuulen suunta oli länsiluoteesta.

Hoksasin heti, että suoraan selän yli Linnansaaren salmille ei ole mitään mahdollisuutta. Ainoa viisas teko olisi ollut kääntyä takaisin Oraviin. Nuoruuden into ei antanut periksi. Lähdin laitatuuleen ylittämään salmea kohti pientä Issakkaa. Sousin koko ajan minkä jaksoin keula vastatuuleen. Ainoastaan sen verran pidin keulaa vinossa, että pieni Issakka läheni vähän kerrassaan. Ymmärsin jos siinä mylläkässä vene pääsee kääntymään laitatuuleen, niin se on menoa. Olin ollut monenlaisessa myrskyssä, mutta en tälläisessä mylläkässä. Pääsin lopuksi pienen Issakan suojaan. Hengähdystauko oli tarpeen. Myös vettä oli tullut veneeseen. Sain mättää sitä pois jonkun aikaa. Sitten oli samanlainen salmen ylitys Satulasaaren suojaan. Samalla tavoin selvisin siitäkin.

Nyt mietin miten jatkaa. Tiesin jos pystyisin vähän matkaa soutamaan vastatuuleen, niin alkaisi Linnansaari suojata. Päätin yrittää, mutta turhaan. Soudettuani vähän aikaa Satulan niemen kohdalla huomasin, että vene ei liiku yhtään eteenpäin. Soudin paikallani. Pakko oli vetäytyä takasin saaren suojaan. Oli lähdettävä yrittämään Satulan toisesta päästä. Täällä yllättäen Itä-Honkanen suojasi, että pääsin olosuhteisiin nähden hyvin liikkeelle.

Suuntasin Honkasen toiseen päähän kuin mistä tavallinen reitti Oraviin kulki. Sitten oli edessä suojainen Honkasen salmi ja Linnansaaren lahti. Siinä nykyisen leirialueen ja kamariluodon välisestä salmesta pääsi läpi veden ollessa korkealla. Alavedellä se oli kuiva. Nyt oli salmessa vettä ja pääsin siitä läpi. Soudettuna läpi salmesta huomasin tuuli oli kääntynyt luoteeseen, Linnansaaren ranta oli suojaista nykyisen laivalaiturin luokse asti. Myös lumisade oli lakannut.

Tuulen suunnan kääntyminen helpotti loppumatkaa. Eevasaaret suojasivat, ja pääsin hyvin soutamaan Eevaluodon suojaan. Myös väli Eevaluodosta Laattaansaaren pohjoispään luotojen suojaan oli helpompi ylittää. Päästyäni maihin kotisaaren rantaan en enää yrittänyt lähteä kiertämään Laattaansaaren pohjoisniemeä kotirantaan. Sinne olisi tuuli käynyt kymmenen kilometrin aukeilta. Kävelin maata myöten kotiin.

En tiedä oliko siellä kukaan nukkunut. Ainakin he silloin heräsivät. He olivat arvuutelleet - Olinko lähtenyt soutamaan myrskyssä. Tai jäänyt Oraviin yöksi.

Aikaa oli kulunut Oravin ja Laattaansaaren välillä neljä ja puoli tuntia. Normaali soutu aika tunnin kieppeillä. Myöhemmin velimies kysyi: Tuliko yhtään ajas mieleen. Miten tästä selviää. Ei minulla sellaista ajatusta käynyt mielessä kertaakaan. Välillä Issakka -Satula olisi kaikenlaisella negatiivisellä ajatuksella ollut tuhoisat seuraukset. Kyllä siinä piti usko ja luottamus itseensä ja selviämiseen olla järkkymätön.

Ei sitä sivullinen voi täysin ymmärtää, joka ei ollut itse näkemässä. Issakka-Satula väli oli jälkeenpäin muistellen helvetissä soutamista. Silloin se nuorukaisen mielestä häipyi nopeasti taka-alalle. Tosin luonnonvoimien kunnioitus nousi. Olen ollut monenlaisessa myrskyssä senkin jälkeen, mutta en sellaisessa.