Urheilu on muuttunut täysin viime vuosikymmeninä Suomessa ja koko maailmassa. Kilpaurheilu on muuttunut täysin ammattiurheiluksi. Nykyisin kilpaillaan vain rahan kiilto silmissä. Leikkimieli ja ihanteet ovat hävinneet
Noin sata vuotta sitten alkoi urheiluharrastus yleistyä Suomessa. Monet urheiluseuratkin viettävät näinä aikoina satavuotisjuhliaan. Alkuvuosikymmeninä kilpailtiinkin aivan amatöörihengessä. Pidettiin urheilua hyvänä harrastuksena. Monille nuorille se oli aivan ihannetta.
Vielä kolmekymmentäluvulla kehotettiin keskenkasvuisia poikia leikkimään urheillen. Heidän ei pitäisi harjoitella tosi mielessä. Vielä sodan jälkeen jaettiin kunnissa raittiin ja esimerkillisen urheilijan kunniapalkintoja vuosittain.
Mihin on urheilu mennyt vuosien mukana. Kaikki entiset urheilun ihanteet ovat kadonneet. Tilalle on tullut keinoja kaihtamatta, huipulle pyrkivä ammattilaiurheilu. Käytetään dopingia ja väkivaltaa. Voiton juhlat ovat kovia juopottelutilaisuuksia.
Nuoriakin yllytetään jo pyrkimään huipulle rahan kiilto silmissä. Nuoret pojat tappelevat kiekkokaukaloissa esimerkkien tapaan. Sanotaan jopa vanhemmilta menevän joskus tappeluksi katsomossa. Jos ei ole nuoressa ainesta pyrkimään huipulle, niin hänet syrjäytetään urheilujohtajien ja valmentajien toimesta.
Voidaan tässä sanoa: kuntoliikunta on yleistynyt. Siinäkin näyttelevät raha ja välineet paljon. Kuntoilijatkin yrittävät nostaa kuntoaan poppakonstein. Urheilun ihanteet ovat hävinneet maailmasta.












