Lehtitilaukset
Osallistuin Turning Point -seminaariin, kerron jutussani mitä pitkävaikutteisia jälkiä Bill Clintonin puheen kuuleminen aiheutti tajuntaani. Samalla visioin ihmiskunnalle tärkeän yhteisen vision syntyä.
Turning Point – Leadership for the Future -seminaarissa (viime vuonna Tampere-talolla) pääpuhujana oli Yhdysvaltain 42. presidentti Bill Clinton. Tämä yksi maailman vetovoimaisimmista puhujista luennoi tulevaisuuden haasteista. Uutta ajattelua edistäväksi tarkoitettu tapahtuma leimautui toisaalle ja ei siten saavuttanut sitä arvostusta, mikä sille olisi kuulunut.
Tapahtuman nettisivuilla kohderyhmä määriteltiin hienosti kolmenlaisen johtajan määritelmällä. Ensiksikin on niitä, jotka saavat arjen asiat tapahtumaan. Toiseksi on niitä, jotka saavat liiketoimintansa lentoon. Ja kolmanneksi sitten on niitä, jotka tekevät maailman hiukan paremmaksi paikaksi tuleville sukupolville. Tämän määritelmän mukaan johtajuuden korkein aste on auttaa niitä ihmisiä, jotka eivät voi maksaa takaisin. Todellinen johtaja on siis sellainen, joka toimii kestävästi luonnon lainalaisuuksia noudattaen, kirkastuneen palveluasenteen siivittämänä.
Koska politiikka on yhteisten etujen ajamista ja tämä korkein johtajuuden aste olisi mitä parhainta politiikkaa, niin miksi paikalle oli vaivautunut vain muutama poliitikko, varsinkin kun juuri nyt jos koskaan heidän pitäisi miettiä millaiseen kestävään toimintaympäristöön hyvinvointivaltiota pitäisi johtaa. Eikö ilmastouhka, kilpailun kiristyminen, huoltosuhteen heikkeneminen ja iso velkataakka paina…
Näiden vaikeiden asioiden kanssa eturivissä kamppailleen presidentti Clintonin puhe oli mieleenpainuva, tosin aluksi se oli hieman hämmentävä. Jos minulta olisi kysytty heti tapahtuman jälkeen jotain seminaarista, olisin takuuvarmasti vastannut kohdanneeni maailman mahtavimman valtion ex-päämiehen, jonka kuitenkin on vain yksi, skandaalista kärsinyt ihminen. Näin vaikka kuuntelin ihmistä, jonka substanssi on huomattavan paljon suurempi kuin äkkiseltään tajuaakaan – suurten kansojen menestyneiden päämiesten eturivin luokkaa.
Hyvän tajuaminen vie aikaa, asioiden merkitykset aukeavat hitaasti. Aivan kuten poliittisessa päätännässä vaikutukset näkyvät viiveellä, niin myös seminaareissa. Ja aina asioiden merkitys aukenee hitaasti.
On jännää, kuinka alitajuntaan iskostuneet, subjektiivisesti poimitut tiedot konkretisoituvat hitaasti ihmiskunnan nykyisyyden tajuamiseksi ja tarvittavien muutostrendien tuntemuksiksi. Ei siten ole ihme, jos presidentti Clinton on aikaansa edellä. Onhan hänellä, jos jollain, asemansa ansiosta ylivertaiset tiedot ja punnitut johtopäätökset.
Myös näytöt puhuvat puolestaan. Clintonin kaudella (1993–2001) tapahtui paljon merkittäviä asioita sekä Yhdysvaltain että koko maailman kannalta.
Bill Clintonin kauden aikana USA eli historiansa taloudellisesti menestyksekkäintä aikaa. Yhdysvaltain talous kääntyi nousuun. Maahan luotiin 22 miljoonaa työpaikkaa. Työttömyys oli matalin 30 vuoteen ja köyhien määrä pienin 20 vuoteen. Clintonin aikana nostettiin mm. minimipalkkoja. Budjettivaje kääntyi kaikkien aikojen suurimmaksi ylijäämäksi, ja valtion velkaa maksettiin pois 360 miljardia dollaria. Samaan aikaan liittovaltion tuloveroaste oli pienin 35 vuoteen. Monilla paikkakunnilla rikollisuuden määrä romahti. Milleniumin kunniaksi Clinton käynnisti suuret kansalliset talkoot rotusyrjinnän lopettamiseksi.
Ulkopolitiikassa hän vei eteenpäin vapaakauppaa, ja oli välittäjänä Pohjois-Irlannin ja Palestiinan konflikteissa. Bill Clinton vauhditti rauhaa Bosniassa.
Presidentti Clinton tuki voimakkaasti myös maailmanlaajuista huumeiden vastaista toimintaa.
Clinton edisti koulutusta, antoi vanhempien hoitaa sairaita lapsiaan kotona, rajoitti paljolti käsiaseiden myyntiä ja vahvisti ympäristöä suojelevia sääntöjä ja lakeja.
Presidentti Clintonin tapa käsitellä asioita tarttui ainakin minuun. Koska kaikkea ei voi saavuttaa ja täydellisyys on vain haave, niin kaikkia asioita kannattaa tarkastella Clintonin viitoittaman tavan kautta. Clinton nivoi käsittelemänsä asiat hienosti kokonaisuudeksi, tavaksi tarkastella kaikkia asioita kummaltakin puolelta. Kun listaa sekä positiiviset että negatiiviset havainnot, on paljon helpompi punnita näkemyksiä.
Esimerkkinä tästä Clinton käsitteli liittoja (mm. EU, Nato…). Hän löysi liitoista paljon negatiivista sanottavaa, mutta pitkän aikajänteen vakauttajana, sodan uhkan lievittäjänä, ne kaikki ovat toimineet hyvin. Sodassa ei ole voittajaa – siksi amerikkalaiset valvovat aktiivisesti etupiiriään ja ajavat voimakkaasti etujaan. Tähän heillä on mielestään sekä oikeus että velvollisuus, kuten myös vapauden ja demokratian edistämiseen.
Mutta tarkimmin kaikesta kuuntelin presidentti Clintonin huomiot taloudesta ja luonnosta. Mielestäni hän oli protektionismin osalta mietteliäs ja uusliberaalin talouspolitiikan osalta kyseenalaistaja. Mielestäni hän näki palvelu- ja rakennusvetoisen kasvun taakse, missä tuotanto karkaa halvempiin toimintaympäristöihin, yksiköt kasvavat järjettömiin mittasuhteisiin, valta uusliberalisoituu ja luonnonriisto nopeutuu. Voimat ovat niin suuret, että edes hän ei ollut uskaltanut nousta noita trendejä vastaan.
Nykyisenkaltainen dynaaminen elämä siis jatkuu, kasvun ja kilpailun ideologia toimii kunnes on pakko muuttua. Clintonin mielestä ihmiskunta olisi viisas, jos pystyisimme muuttumaan ennen kuin on pakko muuttua.
Tulevaisuuden johtaminen on vaikeaa, konkreettinen Turning Point jäi haaveeksi ja ihmiskunta etsii uusliberalistista kasvua entiseen malliin. Näin vaikka vapaa talouspolitiikka on johtanut luontoanarkiaan, sillä luonnonvaroja ja kasvun ihmettä riistetään käsittämättömällä tahdilla. Ihmiskunnan suurta yhteistä lahjaa pitäisi osata arvostaa ennen kuin on myöhäistä. Mielestäni turhaa kuluttamista pitäisi kiireesti rajoittaa – verotuksellisin keinoin ja terveen kehityksen arvoin.
Mielestäni hyvinvointiyhteiskuntaa ja meidän kaikkien yhteistä etua kannattaisi puolustaa. Nouseeko jostain tällainen poliittinen voima – se jää nähtäväksi?
