Lehtitilaukset
Mitä on olla äiti? Siinäpä kysymys, vastauksia on varmasti yhtä monta kuin äitejäkin. Minusta se on ihanaa, joskus vaikeaa, joskus haikeaa, joskus vihaan, mutta yleensä rakastan, olla äiti.
- Äiti kampaa mun tukka, esikoinen kääntää päänsä minulle kammattavaksi.
- Mihin sä oot pistänyt mun puseron, äiti, kuuluu ärtynyt nuoren miehen ääni takaani. Kaapin ovi kolahtaa kiinni.
- Äiti, mä katon Nalle Puhia, kolmevuotias nykii minua hihasta pienet kasvot kohdistuneena ylöspäin.
- Äittii..tititi, jokellus, naurun kiherrys, vauvan virnistelevät kasvot kurkistelevat ilkikurisesti sängyn pinnojen välistä.
- Onko äiti taas hävittänyt kaukosäätimen, mieheni tyyni kommentti sohvalta.
Mieleni tekee sanoa kuten oma äitini aikoinaan:
- Äiti ja äiti, miksette te koskaan sano, että isä?
En tiennyt äitiydestä mitään, ennen kuin pitelin omaa esikoistani sylissä synnytyssairaalan salissa. Katsoin noihin suuriin ihmetteleviin vauvan silmiin ja rakastuin heti. Hellyys, joka minusta silloin tulvi. Se rakkaus, jonka kaltaista en tiennyt olevan olemassakaan, laittoi elämäni aivan uuteen arvojärjestykseen. Halusin kokea tuon tunteen aina vain uudestaan ja uudestaan.
Kesti kuitenkin oman aikansa, ennen kuin totuin ajatukseen, että olin nyt itse äiti, minun piti kantaa nyt vastuu uudesta elämästä. Pikkuhiljaa tajusin, että kun kutsuttiin äitiä, sillä ei tarkoitettu minun äitiäni, vaan juuri minua itseäni.
Äitinä oleminen opetti minua olemaan lasten kanssa yhdessä, leikkimään, askartelemaan. Tekemään niitä asioita joiden luulin jääneen kauas taakse, omaan lapsuuteeni. Mutta ilokseni olen saanut huomata, että olen todellakin saanut palata omaan sisäiseen lapseeni, toteuttaa sitä omien lasteni, leikkitoverieni kanssa yhdessä.
Silmäni ovat avautuneet huomaamaan, miten kivaa lapsella voi olla. Vaikeitakin asioita pohditaan yhdessä, kuinka oivaltavia vastauksia heiltä kysymyksiinsä saa.
Äitinä olo on ollut minulle suuri seikkailu, kasvattanut minua ihmisenä. Takapakkiakin on aika ajoin otettu, kun olemme kilpaa huutaneet keskenämme. Olen sitten ihmetellyt, kumpi meistä se uhmaikäinen olikaan, äiti vai lapsi. Elämä on ollut välillä kuin nuoralla tanssimista, vain yksi huolimaton heilahdus ja putoat suureen tuntemattomaan. Kuiluun, josta etsit ulospääsyä.
Äitinä olon varjopuolia, omaan itseen pettyneenä, täydellisyyteen pyrkivänä, olen tullut nuoralta alas ja lujaa. Kokenut huonommuutta, verrannut itseäni toisiin äiteihin, potenut suurta tuskaa. Alemmuutta, ahdistusta, pelkoa. Etsinyt ulospääsyä ja saanut apua, vertaistukea ja ammattiauttajan tietoa. Ponnistellut taas jaloilleni, pudotakseni jälleen ja vielä syvempään kuoppaan. Miettinyt epätoivon partaalla, saisinko lapsiani aikuisiksi asti, jättäisinkö heihin isot traumat. Olinko ollut liian ankara heille, samalla olen sitä itselleni.
Auringon sanotaan paistavan myös risukasaan ja niin se on välillä minunkin kohdallani tehnyt. Kuka on sanonut, että lasten kasvatus tai äitinä olo on helppoa, en minä ainakaan. Päivääkään en pois antaisi, parantaisin ehkä joitain kohtia. Lähinnä itsessäni.
Huomasin palaavaani omaan lapsuuteeni, miettiväni mitä halusin kertoa ja näyttää lapsilleni maailmasta. Mitä kertoa, mitä jättää kertomatta. Ymmärsin myös miten pelottava maailma vaaroineen on, jouduin miettimään suojelun ja tiedon yhteensovittamista.
Tajusin myös käyttäväni samoja kasvatusmalleja kuin vanhempani tai isovanhempani. Puhuvani samoilla sanoilla, katseella, kehon kielellä, toistamalla samaa kaavaa, tiettyyn pisteeseen asti. Toin oppimaani roolimalliin myös oman mallini ja persoonani ihmisenä, äitinä, inhimillisenä ja virheitä tekevänä yksilönä.
Vauvakuumeen yllättäessä katsellut valokuvia vuosien takaa ja sormeillut vauvan vaatteita, haaveillen vielä yhdestä vauvasta. Mutta minun jaksamiseni ja voimani ovat rajalliset, yhden pienen elämän kokoisen menetyksen kokeneena, en uskalla enenpää ahnehtia äitiyttä itselleni. Ikäkin vastaan tulee, joten jätän vauvahaaveilut ja synnyttämisen mahdollisuuden toisille. Itse alan valmistautua siihen, että jonain päivänä saatan olla mummo. Odotan sitä päivää, kuin kuuta nousevaa.
