Jodlausta ja kamarimusiikkia

Syyntakeeton matkaraportti Daniel J. Nätyn osallistumisesta IT-seminaariin Wienissä.

Sattuipa lopulta, että IDUG-organisaatio sai mustan listansa lopulliseen ynnä aukottomaan ojennukseen käytettyään apuna FBI:tä, CIA:ta ja Keminmaan Pohjantähtiopistoa. Siitä seurasi, että Daniel J. Nätyn oli syytä keksiä tällä kertaa jotain muuta. Löytyikin lopulta Wienissä järjestettävä IBM Symposium 2002, jonne porttikieltoa ei ollut. Varmuuden vuoksi Pomo komensi mukaan osaston uusimman guru-tulokkaan Adalmiina W. Töysäläisen, jolla olikin jo kokemusta Nätyn mukana matkailemisesta. Tämä suostuikin lopulta lähtemään mukaan Pomon saatua pitävän otteen hänen korvalehdestään ynnä uhkailtuaan karkotuksella Puolaan.

Menomatka

Tällä kertaa matkan järjesti IBM, jolle Austrian Airlines oli lähettänyt ylittämättömän (tai alittamattoman) tarjouksen. Koneen sijasta lennettiin 50-paikkaisella pienoismallilla: Tyrolean Jodlei Fokker Wunderschön tai jotain sinnepäin. Ja sekin oli ylibuukattu. Tarvittiin kolme vapaaehtoista siirtymään seuraavaan lähtöön ja heitä löytyikin kiitettävästi jostain syystä. Valitettavasti Näty ja Töysäläinen eivät ehtineet.

Kone oli ilmeisesti pygmikansalle suunniteltu, sillä käytävällä ei mahtunut seisomaan suorassa ja istuimetkin olivat ahtaanpuoleisia. Rimpula oli ilmeisesti tottunut lentämään liian raskaassa lastissa, sillä siivenkärjet olivat taipuneet kohtisuoraan ylöspäin n. metrin matkalta. Perille sillä kuitenkin päästiin ilman isompia yllätyksiä kapteenin jodlatessa välillä käsittämättömiä saksankielisiä kuulutuksia.

Hotelli

Perillä tietysti satoi. Niinpä erikoisgurut hyppäsivät taksiin ja eivät ajaneet viiden tähden Hilton Vienna hotelliin. Mikseivät ajaneet? IBM oli alun perin varannut heille ko. hotellin Wienin keskustasta, mutta sen hinta ylitti koko matkabudjetin. Töysäläisen huomautettua, että vähempikin riittäisi, tulkitsivat järjestäjät herrasväen olevan köyhiä böndeläisiä ja varasivat heille maalaishotellin: The Country Inn Suites.

Hotelli osoittautui siistiksi ja siellä puhuttiin englantia. Paikalle pölähti myös muita tuttuja, joilla ei ollut asiaa Hiltoniin joko lompakon, pukeutumisen, käyttäytymisen tai naaman perusteella. Tornion Turska Murska oli täälläkin edustettuna myyntitykki T. Ossian Häkäpumpun hahmossa. Pertti Perustärviö ei sen sijaan päässyt tulemaan syystä tai toisesta. Tai sitten hän oli säikähtänyt edellä mainittua Tyrolean Fokker Donnerwetteriä.

Ilmoittautuminen

Seminaaripaikka olikin ihan hotellin lähellä oleva iso rakennuskompleksi: The Austria Centre. Tätä ei pidä sotkea samassa kompleksissa sijaitsevaan Vienna International Centreen, johon Näty ja Töysäläinen sen sekoittivat. Sisältä lukitun oven takaa ilmoitettiin tahdikkaasti, että tämä ei ole IBM:n vaan YK:n aluetta ja että rynnäkkökiväärit, jotka eivät vielä tähtää teitä ovat vain ihan viran puolesta ja jos jokin on vielä epäselvää, niin älkää epäröikö kysyä jostain muualta kuten vaikkapa Austria Centrestä. ”Jodlei, pääsyä ei.”, runoili Näty ja päätti siirtää ilmoittautumisen huomiseen.

Seuraavana päivänä satoi tietysti myös ja tällä kertaa D. Näty ja Ossian Häkäpumppu lähtivät etsimään kongressipaikkaa hotellista saatujen neuvojen perusteella. Huomattiin, että jalkakäytävän yllä riippui matalalla puiden oksia koko käytävän leveydeltä ja pituudelta ja suorassa kävely ei onnistunut. ”Taitaa olla pygmien maa koko Itävalta”, arveli Daniel Joel.

Kaksikko päätyi eri paikkaan kuin eilen ja huomasi siellä kyltin ”Registration”. Jostain syystä jonoja ei ollut, mikä on aina epäilyttävää, ja sitä paitsi rynnäkkökiväärimiehet olivat taas paikalla. Pitkien selitysten jälkeen ilmeni, että tämäkin on YK:n aluetta. Onneksi Näty ja Häkäpumppu eivät ehtineet rekisteröityä, sillä he olisivat varmaankin joutuneet rauhanturvaajiksi Pakistaniin, Afganistaniin tai englantilaiseen futismatsiin. Kulman takaa löytyi kuitenkin Austria Centre ja ilmoittautuminen onnistui lopulta.

Kiertoajelua

Oli tietysti paikallaan tutustua kaupunkiin tarkemmin kun kerran aikaa oli ennen luentojen alkua. Danielin serkun sukulaisen isotäti Karoliina (o.s. Möttönen) asusti sopivasti Wienissä miehensä Heintz von Schnitzelteufelin kanssa. Näty oli sopinut tapaamisen hotellille klo 9.30. Ei kuulunut Karoliinaa eikä näkynyt heidän autoaan. Lopulta Näty soitti Karoliinan kännykkään ja ilmeni monia asioita. Ensinnäkin Karoliina oli odotellut ja kiroillut metroasemalla. Auto ei ollut mukana, koska hänellä ei ole korttia. Kännykkä oli mukana muttei Danielin numeroa vaikka hän oli antanut sen edellisiltana. Itävallassa vain harvat erikoisgurut hallitsevat kännykän erikoistoimintoja kuten numeron tallentamista.

Kun neljännesvuosisadan mittaiset Itävallassa asumisen aiheuttamat kielelliset ynnä ajatukselliset väärinkäsitykset oli selvitetty, päätettiin ajella metrolla, ratikoilla ynnä apostolin kyydillä ympäri Wieniä. Karoliina von Schnitzelteufel selitti nähtävyyksiä ja historiaa sekä antoi hyviä vinkkejä siitä missä kannattaa myöhemmin käydä. Vahinko, että Danielin kestomuisti ei yleensä yllä varttituntia pitemmälle historian hämärään, eivätkä varsinkaan itävaltalaiset paikannimet tahtoneet jäädä mieleen. Ne kun kaiken lisäksi äännetään varsin eri tavalla kuin Saksassa. Kierros oli silti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista mitä Daniel on koskaan unohtanut.

Ravintolat ja kamarimusiikki

Iltaisin oli tietysti iltatilaisuuksia. IBM kutsui kaikki n. 100 suomalaista kuuluisaan Hotelli Ravintola Sacheriin. Sen nimi ei kuulemma viittaakaan shakinpelaajiin vaan Sacher-torttuun, joka kehitettiin siellä jo 1800-luvulla. Pukeutumiskoodi oli ’Business casual’. ”Ei kuitenkaan aivan noin casual”, paheksui Adalmiina W. Töysäläinen Nätyn ensimmäistä yritystä. Toistakin yritystä ravintolan kerberos tuijotti paheksuvasti mutta päästi kuitenkin sisään. Ehkä ei olisi pitänyt …

Pidättäydymme likaisimmista yksityiskohdista, mutta saatiin kuitenkin mm. selville, ettei vuosisatoja vanhassa viiden tähden hotelliravintolassa ole lainkaan suotavaa nousta jälkiruokavaiheessa pöydälle jodlaamaan kappaletta ”Oodi Itävallan pygmikansalle”. ”Olisikohan pitänyt olla myös säestys?”, aprikoi D. J. Näty palatessaan huomattavassa etuajassa hotellille.

Seuraavana iltana oli kaksi mahdollisuutta: kamarimusiikki tai ravintola Griechenbeisl, joka oli perustettu jo 1447. Näty ja Töysäläinen olivat innolla menossa tiettyyn konserttitaloon, jonne Tornion Turska Murska eli T. Ossian Häkäpumppu oli hommannut lippuja rajoitetun määrän. Siellä oli määrä soittaa Mozartia tai sen sellaista vaan ei kuitenkaan ”Tonava kaunainen” tai ”Itävallan kyläpäästäiset”. Jostain syystä kyseinen paikka ei löytynyt koskaan, vaan erikoisgurut huomasivat olevansa Griechenbeisl:in kyltin alla. ”Hyvinpä on säilynyt ikäisekseen”, ihasteli Adalmiina Töysäläinen, ”mutta kovin on sokkeloinen ja monimutkainen.” Sana oli varmaan levinnyt, sillä reilun kymmenen hengen suomalaisseurue sijoitettiin omaan huoneeseensa ja vain pianisti tuli paikalle huolehtimaan musiikista.

Kun alkuruokana oli äärimmäisen sakea ja rasvainen vihanneskeitto, sitten jokin karppi tai muu ruijanpallas, jonka jälkeen kolme suunnatonta Wienerschnitzeliä ilman mitään lisäkkeitä ja lopuksi vielä jälkiruokana kaksi epämääräistä myhkyä kermavaahdon kera, niin voipa sanoa, että tuli täyteen Suomalaiset harhailivat lopun iltaa ravintolan sekavissa sokkeloissa etsien joko vessaa tai pääsyä sieltä takaisin. Se osa henkilökunnasta, jolta Daniel eksyttyään kysyi neuvoa, ei osannut englantia. He kuitenkin auliisti neuvoivat missä suunnassa on englantia osaava tarjoilija, ja tämä viimeistään takasi eksymisen lopullisesti.

Pelastauduttuaan lopulta labyrintistä Daniel rojahti hotellinsa baaritiskille kuin kameli neulansilmään .. eikun keitaalle ja teki kielitieteellisen havainnon. Kun kysytään ”Etwas zu drinken?”, ei vastaus ”Jawohl ” ole läheskään riittävän tarkka, vaikkakin oikeansuuntainen.

Dinner Gaala ja vuorille nousu

Toiseksi viimeisenä iltana oli koko porukalle (useita tuhansia ) suunnitteilla salaperäinen Dinner Gaala, jossa pukeutuminen oli ”Informal”. Ei sanottu millainen tilaisuus olisi kyseessä. Päivän mittaan kuulutettiin, että bussit Dinner Gaalaan lähtevät kongressipaikalta klo 18.15 kun luennot päättyvät klo 18.00. Tämä oli varmaankin ainakin naisväelle yllätys.

Oli varsin valitettavaa, että bussiasemakin oli kongressipaikan vieressä. D. J. Näty ehti matkustaa Heiligenstadt:iin saakka ennen kuin huomasi olevansa väärässä bussissa. Onneksi kuitenkin Karoliina ja Heintz von Schnitzelteufel asustivat siinä suhteellisen lähellä. Kuka nyt mihinkään ’informal gaala-tilaisuuteen’ haluaisikaan, joten päätettiin –teufel –pariskunnan kanssa nousta vuorille.

Ihan Wienin rajamailla sijaitsevat Leoboldsberg ja Kahlenberg, jotka ovat lähiseutujen korkeimmat paikat: n. puoli kilometriä Heintzin mielestä ja mikä tahansa muu luku Karoliinan mielestä. Leoboldsbergin huipulla on lisäksi viihtyisä linnaravintola ja terassi. Sateet olivat jo viikon puolivälissä lakanneet ja nyt oli lämpöä 30 astetta varjossa, mutta korkeammalla oli sopivan viileää.

Vuorilla nähtiin myös Wienin villieläimiä. Siellä lenteli harvinaisia ja suojeltuja Hirschkäfereitä, jotka ovat nyrkin kokoisia kovakuoriaisia. Ne lentävät kömpelön näköisesti pystysuorassa pöristen ja papattaen kuin ruotsalaispalaveri. Myös asioiden/lennon edistyminen on molemmissa tapauksissa yhtä verkkaista.

Paluumatka

Paluumatka oli pienoismallin sijasta jo lähes normaalin kokoisella 80-paikkaisella koneella. Valitettavasti se oli edelleen Austrian Airlines, sillä jo reilu tunti nousun jälkeen kapteeni kuulutti, että taidammekin tästä laskeutua Varsovaan kun se nyt sattui kohdalle ja sitä paitsi bensakin loppui Töysäläinen kauhistui kuulutusta ja arveli tämän olevan Pomon salainen juoni, jolla saadaan IT-väki siirretyksi pikkuhiljaa Puolaan ikään kuin liukumalla.

Tankkaus sujui ripeästi mutta moottoreiden – ja ilmastoinnin – käynnistyslupaa ei saatu, koska dokumentit eivät kuulemma olleet kunnossa. Koneessa lievästi sanottuna tarkeni hyvin eikä mitään tarjoilua ollut. ”Jodlei, juomaa ei ”, rahisi epätoivoinen D. J. Näty. Kapteeni vain kuulutteli vartin välein, että ”täällä kapteeninne, valitettavasti paperit eivät ole vielä kunnossa.. kiitos ymmärtämyksestä” ja ”täällä kapteeninne. Taas. Valitettavasti. Ei edistystä vieläkään … pahoittelemme epämukavia oloja” sekä ”se oon minä taas…ei näy dokumenttia eikä muutakaan … olen tilannut ilmastoidun bussin, muttei näy sitäkään… haistakoot puolalaiset .. kiitämme ymmärtämyksestä..”.

Tässä vaiheessa sekä Näty että Töysäläinen olivat jo varmoja Pomon salajuonesta ja odottivat miliiseitä paikalle kuuluttamaan kahta tiettyä Pankkilaista, mutta äkkiä moottorit käynnistyivätkin ja päästiin lähtemään. Helsinkiinkin ehdittiin jo klo 3 aamulla kun lähtö Wienistä oli ollut klo 20.15. Kyllä se siitä