Lehtitilaukset
Miehen mahti yhteiskunnassa naisurheilijan silmin. Mikä tekee miehestä pelimiehen?
Jopa tieteellisten tutkimusten perusteella on kyetty osoittamaan, että miesten urheilumaailmassa vallitsevat ns. maskuliinisuussäännöt. Raamit, joiden puitteissa voidaan luoda käsitys urheilua janoavasta miehestä, eivät päde kaikkiin urheilumiehiin tai -lajeihin, mutta ovat selvästi tunnistettavissa jo stereotypiaksi muodostuneesta miehen ajatus- ja toimintamallista.
Urheileva mies on tosimies, jonka jalat eivät tutise tosipaikan tullen, vaan hän on karski ja karkea, jokaisen pienen pojan esikuva. Eräs, onneksi kovin harvinainen, mutta ikävä maskuliininen, testosteronin huurruttama piirre on väkivallan liittäminen urheiluun. ” Väkivalta on parempi kuin rauhanomaisuus” on ajatus, joka vaikuttaa olevan joidenkin pelaajien mielessä muun muassa jääkiekko-otteluissa, joita jatkuvasti kritisoidaan juuri kasvavan väkivallan vuoksi.
Urheilussa mies joutuu väistämättä kehittämään itsehillintää: pettymyksen ja turhautumisen sietoa sekä vihan, häpeän, kateuden, pelon ja kiukun tunteiden käsittelyä. Osa urheilun viehätyksestä perustuukin juuri monenlaisten tunteiden mukanaoloon. Erityisesti kilpailuissa tappion ja voiton hetket ovat erinomaisia tilanteita, joissa tunteidenkäsittelytaidot joutuvat koetukselle. Moniin urheilulajeihin on esimerkiksi vakiintunut käytäntö kätellä vastustajan kanssa kilpailun loputtua. Tilanne on usein kahdenlaisten tunteiden kohtaamispaikka, jossa urheilijalta vaaditaan itsehillintää.
Urheileminen oli aluksi vain miesten oikeus. He ottivat mittaa toisistaan jo 800-luvulla eKr. Kreikan Olympiassa, areenalla, jonne pääsy oli naisilta ehdottomasti kielletty. Nykyään naiset kilpailevat eri urheilulajeissa siinä missä miehetkin. Yhteisistä lajeista huolimatta erottelu ”miesten ja naisten lajeihin” vaikuttaa pätevän vielä joissakin lajeissa. Television urheilulähetykset ovat lähes poikkeuksetta miespainotteisia. Tällaisia hyvin maskuliinisia urheilulajeja ovat muun muassa Formula 1 ja jääkiekko. On selvää, että tiettyjen lajien painotus TV-urheilussa on suoraan verrannollinen siihen, mikä meitä katsojia kiinnostaa, mutta miesvaltaisten lajien painotus tulee ehkä selvimmin esille niiden toteutuksessa: palkoissa, tuloksissa ja myös harjoittelumahdollisuuksissa.
Parhaimmillaan urheilu tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vuorovaikutussuhteidemme kehittämiseen, sillä etenkin joukkuelajit vaativat urheilijoilta hyviä sosiaalisia taitoja. Miehet joutuvatkin harjoittamaan juuri näitä taitoja keskimääräistä useammin verrattuna naisiin, joilta kanssakäyminen eri ihmisten kanssa sujuu usein luontevammin.
Eräs mielenkiintoinen väite on, että nuoret miehet oppivat ajattelemaan, että olemalla parempia urheilusuorituksissa he myös päihittävät naiset muillakin osa-alueilla. Väite sinänsä kuulostaa naurettavalta, sillä esimerkiksi mieshiihtäjän ja nyrkkeilijän näkemykset asiasta voivat erota suurestikin toisistaan, mutta yksilötasolta esimerkkejä löytyy. Mies, joka kasvaa urheilun myötä fyysisten ominaisuuksiensa lisäksi myös henkisesti voimakkaaksi ja jopa aggressiiviseksi, saattaa käyttää niin sanottua henkistä ylivoimaansa hyväksi myös luodessaan vuorovaikutussuhteitaan. Urheilijan liiallinen itsekkyys heikentää tällöin muun muassa muiden ihmisten kunnioitusta.
”Yhteiskunnan jääkiekkoistuminen” on ilmiö, joka piilevänä nousee esille yritysmaailmassa ja politiikassakin. Tämän voidaan ajatella merkitsevän yhteishengen nostattamista työpaikoilla cheerleader-huudoin ja johtoportaan muuttumista tuloksia odottelevaksi valmennustiimiksi. Erityisesti miesjohtoisten yritysten ja hallitusten kannalta ”jääkiekkoistuminen” tarkoittaa myös toimintaympäristön näkemistä pelinä. Tiimiin tulevat valituksi yksilöt, jotka hahmotellun ”pelistrategian” puitteissa tarjoavat mahdollisuuden saavuttaa maksimaalinen voitto – kenen tai keiden voitto, riippuu siitä, kenen ehdoilla toimitaan. Jos taas haluttua tulosta ei synny, on kyettävä löytämään syyt ja tarvittaessa ryhdyttävä saneerauksiin. Omia virheitä ei nähdä, tai ainakaan myönnetä, vaan aina löytyy joku toinen, jota osoittaa sormella, niin kuin jääkiekko-ottelun tuomari.
Fyysinen kyvykkyys on tärkeä arvo etenkin miehille. Kilpailutilanteissa tämä arvo joutuu kuitenkin uhatuksi, sillä osanottajat päätyvät vertailun kohteeksi. ”Kaiken pitää olla mitattavissa, vain mitattava tieto on luotettavaa”, ajattelevat maskuliinit. Tulosten vertailu on tyypillistä etenkin miehille. Jo pieninä poikina he kilpailevat siitä, kuka juoksee nopeimmin, kenen hauislihas on vahvin tai kuka heittää kiviä kauimmaksi veteen. Voiton janoaminen johtaa monen huippu-urheilijan väärälle tielle.
Myös sodankäynnin tiimoilta voidaan löytää yhtäläisyyksiä urheilumaailmaan: taistelukentällä henkiin jäävät vain voimakkaimmat ja taitavimmat yksilöt. Tällöin kielletyn ja sallitun raja saattaa hämärtyä. Kaikki keinot ovat sallittuja, kun niistä vain ei jäädä kiinni. Totuutta puolestaan salataan viimeiseen asti. Tämä kuvaus ei liene tuntematon joillekin urheilijoille, etenkin jos kulta alkaa kimaltaa silmissä liian kirkkaasti.
Nuorilla urheilijanaluilla valmentaja on se, joka määrää harjoittelun tahdin. Joukosta karsiutuvat ne, jotka eivät pysy tahdissa mukana. Toisin sanoen, jos tulosta ei synny vaaditulla tavalla, voi yhtä hyvin unohtaa huippu-urheilijan uran. Ankara harjoittelu ei siedä herkistelyä. Miesten tulee olla vahvoja ja heidän on kestettävä kaikki se, mitä heiltä vaaditaan. Itsensä tai joukkueen menestymisen eteen ollaan valmiita uhraamaan paljon, sillä vain voitto on se, mikä tuottaa mielihyvää.
Liian intensiivisen harjoittelun lomassa unohdetaan kuitenkin usein urheilun perimmäinen tarkoitus. Harjoitteluun tulisi aina liittyä mielihyvän tunne, jonka puuttuminen johtaa siihen, että urheilusta tulee suorittamista.
Millaisia ovat tulevaisuuden sankarimme? Onko esille tullut miehen malli sellainen, jollaiseksi toivomme nappulaliigapelaajiemme kasvavan? Ehkä kyse on myötäsyntyisistä, mieshormonin esille tuomista biologisista piirteistä, joista me naiset emme voi miehiä syyttää, mutta ilmiön taustalla on oltava myös ripaus kulttuuri- ja käyttäytymismalleja.
Jos miesihanteemme on urheileva mahtimies, joka käyttää tilannetta hyväkseen, kun tuomarin silmä välttää, kätkee karskiudessaan kyyneleensä kipujen alle ja päästää suustaan toisia alentavia huudahduksia, voimme kaiketi unohtaa unelman hyvästä ja puhtaasta urheilusta. Lohduttavaa ja ihailtavaa on todeta, että urheilevien miesten joukossa niin moni hyväryhtinen komeus on valinnut toisenlaisen toimintamallin.
