Pohjois-Suomessa on vielä huoltamoja, joista saa myös huoltamopalvelua eikä vain pelkkää pullaa ja kahvia. Tehokas kaksikko: äiti ja tytär pelastivat vantaalaisperheen pulasta öisellä automatkalla.
Matka hiihtolomalta Ylläkseltä kotiin Vantaalle oli saada ikävän käänteen jo alkukilometreillä. Vastaan tulevan liikenteen valojen räpsyttely ihmetytti sen verran, että pysähdyimme tutkimaan autoa tarkemmin.
Paljastuikin, että auton ajovalot olivat pimeinä ja edessä olisi sentään koko yön mittainen matka halki Suomen. Mutta mistä saisi palvelua iltakahdeksalta.
Onneksi havaitsimme ennen Torniota pienen Teboil-huoltamon, jossa paloi huoltamovalo. Paikalla olikin tehokas kaksikko: äiti ja parikymppinen tytär, jotka ottivat ongelmamme omakseen. Näppärästi naiset irrottivat ensin sulakekotelon, irrottivat jokaisen sulakkeen ja totesivat, ettei vika ollut ainakaan siellä. Sen jälkeen konepelti ylös ja ajovalojen kimppuun. Kunnioitukseni oli suuri, kun katselin nuoren naisen asiantuntemusta. Hän tiesi tarkalleen millainen lamppu juuri tähän automerkkiin ja vuosikertaan sopisi ja hymähti samalla, että paremmin hän nämä asiat hallitsee kuin oma miehensä. Korjaus kesti vajaan tunnin ja olemme edelleenkin ikikiitollisia kaksikolle hyvästä palvelusta. Vastaavanlaista tuskin olisimme saaneet suurilta huoltoasemilta, jotka nykyään ovat keskittyneet enemmän autoilijoiden ruokahuoltoon kuin varsinaiseen asiaan.












