Lehtitilaukset
Koulukiusaamisesta puhutaan paljon - ja syystä. Entä jos kiusaaja onkin opettaja? Uskallammeko puolustaa lastamme auktoriteetteja vastaan?
”Koulukiusaaminen on epätasavertaista ja pitkäkestoista. Kiusaajalla on enemmän valtaa, sillä hän on jollain tavoin uhriaan vahvempi, esimerkiksi vanhempi, isompikokoinen tai persoonaltaan räväkämpi.” (MLL:n, Opetushallituksen ja sisäasiainministeriön poliisiosaston laatima ”Turvallinen koulupäivä –yhteinen asia” –julkaisusta 2005)
Pekan kolmannen luokan koulusyksy alkoi takkuisesti. Uusi opettaja antoi muistutuksia, puhutteluja, miinuksia mustaan kirjaan niin tiuhaan tahtiin että ennen kuin edes kahta viikkoa oli käyty koulua, poika istui jo jälki-istunnossa. Mitä ihmettä? Kaksi ensimmäistä vuotta poika oli suoriutunut koulustaan hyvin?
Pian Pekka alkoi oirehtia: tuli mahakipua, unettomuutta, päänsärkyä. Kouluun lähteminen ei äkkiä enää huvittanutkaan. Monena iltana selvitimme asiaa ja kyselimme itkuiselta pojalta syytä huonoon oloon. Ja eräs ilta saimme vastauksen lähes hysteerisen pojan suusta: Opettaja kiusaa
Lapset kertovat koulukuulumisia tovereistaan, kirjoista, luokasta ja opettajasta. Kannattaa kuunnella, mitä ja miten lapsi puhuu. Puhuuko lapsi innostuksella ja tohkeissaan, opettajaa ylistäen?
Opettaja on lapsen elämässä, ainakin alaluokilla, tärkein roolimalli, jopa vanhempia viisaampi ja fiksumpi. Opettaja tietää kaiken, osaa kaiken ja on aina oikeassa. Lapsi ei kyseenalaista opettajan auktoriteettia ja kaikkivoipaisuutta.
Joskus käy niin, että opettajan ja lapsen kemiat eivät sovikaan yhteen. Jokin piirre lapsessa ärsyttää opettajaa. Lapsi on vilkas, huono lukemaan tai liian hyvä jossain. Ehkä lapsen vanhemmat eivät miellytä opettajaa, ovat tunnettuja, rikkaita tai köyhiä, alkoholisoituneita. Oppilaan ulkonäkökin saattaa vaikuttaa opettajan asenteeseen: blondit ovat tyhmiä, lihavat laiskoja ja pisamat naamassa tuovat mieleen pahimman vihamiehen?
Opettamisen ammattilainen ei tietenkään anna lapsen henkilökohtaisten ominaisuuksien vaikuttaa suhtautumiseensa ja työhönsä, mutta aina eivät asiat mene näin jouhevasti. Valitettavasti opettajien joukkoon mahtuu persoonia, jotka eivät pysty hillitsemään tunteitaan. He ottavat luokasta jonkun silmätikukseen. Uhriksi joutunut lapsi saa tuta nahoissaan opettajan antipatiat.
Pahimmassa tapauksessa opettaja saa paljon vahinkoa aikaan kasvavan lapsen itsetunnon kehitykselle. Ivalliset huomautukset, naurunalaiseksi saattaminen, halveksunta tai huomiotta jättäminen ovat keinoja saada lapsi tuntemaan itsensä tyhmäksi ja arvottomaksi. Toisaalta lapsi voi alkaa kapinoida, hänestä tulee luokan häirikkö ja muista piittaamaton kovanaama. Yhtäkaikki ennustus toteuttaa itseään ja kehityksen suunta on alaspäin.
Suurin tragedia asiassa on, että lasta ei yleensä puolusta kukaan. Toiset oppilaat eivät uskalla, koska pelkäävät opettajan kostavan heillekin. Koulun henkilökunta liittoutuu keskenään: rehtori on huolissaan vain koulun maineesta. Monesti edes lapsen vanhemmat eivät ota tosissaan oman lapsensa kertomusta opettajan aiheuttamasta ahdistuksesta. Eihän nyt sentään opettaja…
Jos oma lapsenne oirehtii pahaa oloaan, kannattaa asiaan puuttua rohkeasti heti. Menkää keskustelemaan rehtorin ja opettajan kanssa. Mutta se ei saa jäädä siihen. Pitää ottaa yhteyttä myös muihin vanhempiin ja koulutovereihin, koska samanlaisia kokemuksia saattaa olla jollain muullakin. Ja ellei suhteita kuitenkaan saada asialliselle linjalle, vaihtakaa lapsen luokkaa tai vaikka koulua, jos se vain on mahdollista.
Ennen kaikkea, ottakaa vakavasti lapsenne ahdistus ja pelot. Kuka lastasi puolustaa, jos et sinä, vanhempi. Sinulla on siihen oikeus ja velvollisuus.
