Lehtitilaukset
Todellinen tarina oikeusvaltio Suomesta.
Yksi puhelinsoitto muutti loppuelämämme suunnan silmänräpäyksessä. On kuin salamanisku olisi iskenyt.
Todellisuudessa tilanne oli vielä pahempi. Vain muutama tunti viimeisestä puhelinsoitosta, en tiennyt että se jäisi viimeiseksi meidän välillämme.
Seuraava puhelinsoitto olikin tyrmäävä viesti, lapseni isä oli tapettu. Tämä ei voi tapahtua meille, tällaista tapahtuu vain muille.
Näin kuvittelin tähän asti. Tilanne oli kuin pahimmasta painajaisesta. Erona siinä oli vain se, että vaikka olemme hereillä, painajainen jatkuu.
Elämän valttikortit oli jaettu toisin. Yksi ihminen pystyi antamaan meille elinkautisen tuomion. Me elämme henkiroksen uhrin omaisina tämän elämämme loppuun asti. Halusimme tai emme. Kuinka voin lapsilleni selittää, että hänen isänsä on kuollut henkiroksen uhrina?
Silloin ei tajunnut heti asian karmivaa todellisuutta. Kaikki tunneskaalat tuli käytyä läpi. Pala palalta saimme tietoa enemmän asiasta.
Tapauksella on vain yksi kertoja, tekijä. Ei anteeksipyyntöä, ei edes osoitusta että hän olisi pahoillaan asiasta.
Toivon, että hän olisi tehnyt sen edes alaikäisen lapsemme tähden.
On vain suuri määrä kysymyksiä, miksi? Me todelliset uhrit rikoksen uhrin lisäksi saimme elinkautisen tuomion.
Joka päivä kun heräämme asia on mielessä. Aika parantaa haavat. Ehkä tämä osittain onkin totta, mutta koskaan tämä ei unohdu.
Asumme oikeusvaltiossa, niin luulin. Uusin muotisana hätävarjelun liioittelu . Varma konsti selvitä mitättömillä tuomioilla tai vapautua.
Näin kävi kohdallamme. Yhteiskunta haluaa tosissaan viestittää tulevalle polvelle, että ihmisen henki ei ole minkään arvoinen.
On turha omaisten kertoa kärsimysten määrää. Niillä ei ole mitään merkitystä. Saimme kyllä kertoa oman tarinamme, sillä ei ollut mitään arvoa.
Vain tekijän hyvin opeteltu kertomus riitti.
