Lehtitilaukset
Suomalais-virolainen ryhmä vaelsi omin avuin rantoja pitkin koko Viron rannikon. Teimme reissut viikonloppuisin kuuden vuoden aikana 1998- 2004. Matkaa kertyi 1013 km ja kaikkiaan reissuillemme osallistui yli 50 henkeä.
Saunomisen yhteydessä syntyy joskus mahtavia ideoita. Niin kävi kesällä 1998 Vantaan Rajakylässäkin. Päätimme näet virolaisen ystäväni Olev Poolametsin kanssa kulkea jalan noin 20 km matkan rantaviivaa pitkin Viron pohjoisrannikolla Tallinnan länsipuolella.
TUUMASTA TOIMEEN
Vaelluksemme alkoi vesisateessa aamutuimaan 12.9.1998. Lähdimme Tabasalun rannasta liikkeelle kohti länttä ja meitä oli neljä innokasta: Olev Poolamets, hänen vaimonsa Petra, Indrek Västrik ja minä. Puolimatkassa seurueeseemme liittyi Talis Ader.
Koko päivän satoi, mutta niin mukavaa meillä oli autioilla ja hiljaisilla rannoilla, että päätimme kulkea samalla tavalla koko Viron rantaviivan. Käyttäisimme harrastukseemme vapaita viikonloppujamme tulevien vuosien aikana. Rantakaistale on sitä paitsi kaikkien yhteisessä käytössä eikä aivan rantaan saa edes rakentaa.
RANNIKKOVAELLUKSET
Vaelluksista muodostui meille seuraavina vuosina elämäntapa. Kuljimme rannoilla kaikkina vuodenaikoina. Talvisin hiihdimme jäällä ja eräänä kesänä soudimme Haapsalun lahden kaislikkoiset rannat. Omat autot olivat välttämättömät, sillä reissumme alkoivat ja loppuivat useimmiten kaukana asutuksista. Keskimääräisiksi päivämatkoiksi muodostui n.20 km. Yövyimme kesäisin teltoissamme ja valmistimme ruokamme ja kahvimme nuotiotulilla. Käyttövetemme saimme taloista. Muina vuodenaikoina käytimme yöpymisiin majataloja.
Lähes aina jalat kastuivat, usein tarkoituksellakin. Viron rannikko on paljolti alavaa kaislikkoa ja usein oli helpompaa kahlata kaislikon reunassa, kuin kulkea itikoiden kiusattavina tiheissä lepikoissa. Useimmiten vesirajassa kulkeminen oli helppoa, sillä puusto alkaa vasta jonkin matkaa rannasta.
Eniten haittaa oli irrallaan olevista koirista. Ainoa suoja niitä vastaan olivat reppumme, joita puristimme puskureina edessämme ja sanoimme niille, että olimme hyviä ihmisiä.
Erilaisilla kokoonpanoilla tehtävämme eteni niin, että Juhannuksena 2004 kahlasimme reisiämme myöten meressä Latvian rajalle Iklan kylän edustalla. Samana kesänä saavuimme myös toiseen päämääräämme Venäjän rajalle Narva- joelle. Kiinnitimme lukot Narva- Joensuun laituriin ja heitimme avaimet jokeen. Näin reissumme tuli lukittua.
Matkoillamme näimme siis koko Viron rannikon. Pidin itse eniten jyrkistä rantatörmistä, joita oli varsinkin pohjoisrannikolla. Niiden alla saattoi kulkea koko päivän tapaamatta yhtään muuta ihmistä ja ihastella tuhansia fossiileitä.
Päätösjuhlaamme varten olimme jättäneet kulkematta 10 km matkan Tabasalusta Rocca al Mareen. Grande Finale oli 21.8.2004 ja meitä kulkureita oli koossa yli 30 henkeä. Juhlalounas tarjoiltiin Rocca al Maren ulkoilmamuseon juhlatalossa Kolu körtsissä heti marssin jälkeen.
Kaikkiaan reissuillemme osallistui 51 ihmistä ja kaksi koiraa. Olev ja minä olemme ainoina olleet mukana jokaisella etapilla. Lapsemme ovat olleet mukanamme. Nuorimmat ovat aloittaneet kuusivuotiaina.
TEHTÄVÄ JATKUU
Vaellusryhmämme ei halunnut hajaantua. Päätimme jatkaa kulkurihommia ja siirryimme Viron saarille.
Nyt keväällä 2007 olemme kiertämeet jo viisi saarta: Muhun, Naissaaren, Köinastun, Abrukan ja Pranglin. Saarenmaastakin on selvitetty jo yli puolet ja Hiidenmaa on korkattu.
Seuraavana on vuorossa Kihnun kiertäminen toukokuun alussa 2007. Vankkurit ovat liikkeellä.
Olemme saaneet seuraamme myös lehdistöä. Mukanamme ovat vaeltaneet toimittajat ja kuvaajat Keski-Uudestamaasta, Helsingin Sanomista ja Postimees- lehdestä.
