Lehtitilaukset
Kesällä 2006 vierailin luovutetussa Karjalassa varuskunta-alueella, jossa ukkini suoritti asepalveluksensa 30-luvulla. Kokemus oli mielettömän hieno
Laiska-Jaakon mukaan nimetyssä Jaakkimassa, luovutetussa Karjalassa, ovat edelleen pystyssä Huuhanmäen kasarmirakennukset. Siellä ”keskellä ei mitään” ylväät kivirakennukset rapistuvat omassa rauhassaan. Suomalaisarkkitehtuurin vastapainoksi alueelle on rakennettu aivan yhtä ränsistyneessä kunnossa olevia sosialistisia kerrostaloja, joiden pihalla leikkivät lapset ihmettelevät linja-autoista tursuavia suomalaisturisteja.
Minulle ne suomalaiset rakennukset olivat tavallaan entuudestaan tuttuja, olinhan lukuisat kerrat tuijotellut niitä samoja rakennuksia ukkini valokuva-albumista. Lisäksi vasta paikanpäällä kokemani deja vun kautta tajusin, että mihin miljööseen yksi lapsuuteni suosikkielokuva, Rykmentin murheekryyni, sijoittuu. Ja selvisi sekin, että miksi ukkini jaksoi katsoa kyseisen elokuvan aina vaan uudestaan ja uudestaan.
Huuhanmäen kasarmialue valmistui 1933, jonka jälkeen sinne muutti jalkaväenkoulutusta antanut Viipurin Rykmentti. Komentajina toimivat mm. sellaiset legendaariset herrasmiehiehet, kuin kenraali Oesch ja jääkärieversti A.A. Kaila ja apulaiskomentajina mm. kenraalimajuri Jussi Sihvo ja jääkärieverstiluutnantti L.J. Gulin.
Ukkini astui palvelukseen toukokuussa 1937 ja hänen asepalveluksensa kesti 350 päivää sisältäen mm. taistelulähetin koulutuksen. Taistelulähettinä hän sodissa sitten toimikin.
Hänen armeijakuvissaan nuoret alokkaat patsastelevat kasarmirakennusten edessä kasvot virneessä. Eipä pojat tienneet, että vain muutama vuosi myöhemmin heidän elämänsä muuttuisi aivan täydellisesti.
Esikuntarakennusta on enää vaikea tunnistaa samaksi rakennukseksi kuin valokuvissa, vaikka rakennus pystyssä onkin. Yritin paikan päällä turhaan maalata mieleeni kuvaa suomalaisista upseereista kiilotetuissa nahkasaappaissaan astelemassa rappuja ylös esikuntaan, olihan kuulemma itse Mannerheimkin siellä vieraillut.
Vaikea oli ymmärtää, että miten ylipäätään rakennusten rappio oli mahdollinen, kun kuitenkin kasarmialue on ollut vuoteen 2001 sotilaskäytössä.
Ihmettelyyn siitä, että mitä niille hienoille rakennuksille mahtaakaan tulevaisuudessa käydä, sain vastauksen, että joku venäläisyritys on suunnitellut rakentavansa niistä jonkinlaisen lomakeskuksen. Eipä siinä mitään, kasarmit sijaitsevat erittäin kauniilla paikalla kirkasvetisen Paikjärven rantamilla.
Kasarmialueeseen pikaisen tutustumisen lisäksi pääsin katsomaan ukkini valakirkkoa.
Vanhassa valokuvassa Jaakkiman kirkko kohoaa ylväänä koivujen ja kuusten keskellä kiviaidan ympäröimänä.
Kesällä 2006 Jaakkiman kirkko oli pusikoiden keskellä nuokkuva rauniokirkko. Engelin suunnittelema kivikirkko paloi vuonna 1977 toimittuaan sitä ennen neuvostovallan aikana mm. konekorjaamona ja vankilana. Kirkosta on jäljellä enää ulkokuori ja kirkon ympäristöstä löytyy joitain suomalaisia hautoja.
Jaakkiman pitäjän asukasluku oli talvisodan alla 10 500 henkeä, kyseessä oli siis suurehko maaseutupitäjä. 12.3.1940 yöllä, heti rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, alueen asukkaat evakuoitiin. 70% alueen väestöstä palasi vielä jatkosodan aikana kotiseudulleen takaisin, mutta jatkosodan päätyttyä heidät asutettiin Länsi-Suomeen. Viipurin Rykmentti muutti talvisodan jälkeen Kontiorantaan, Pohjois-Karjalaan, jossa sen perinnettä vaalitaan edelleen.
Huuhanmäen Viipurin Rykmentin kasvateista moni kuului talvisodassa siihen porukkaan, joka taisteli legendaarisissa Kollaan taisteluissa.
Kollaa kesti, mutta niin kestivät myöskin Pielisjärven rintamat, jossa Huuhanmäellä koulutettu ukkini taisteli talvisodassa.
Sattumalta vierailuni Huuhanmäelle osui edesmenneen ukkini 90- vuotissyntymäpäiväksi. Sen kunniaksi kohotin paikan päällä maljan ja laskin Sortavalasta ostamani nuhjuisen neilikan kasarmia ympäröivän aidan kupeeseen.
Luulen, että jos ukkini olisi elossa, hän olisi ollut vierailustani Huuhanmäelle vähintään yhtä innoissaan kuin siitä, kun kävin talvella 1999 katsomassa elokuvan ”Rukajärven tie”. Tuolloin harmaahapsinen Rukajärven veteraani hykerteli käsiään hieroen ”tykkäsitkö, tykkäsitkö?”.
